Julkinen liikenne - Sivu 2 4:stä

Muuramen kirkko

Muuramen kirkko on Alvar Aallon 1920-luvun lukuisista kirkkosuunnitelmista ainoa toteutunut. Muuramen kirkon koetaan olevan Aallon tuotannossa eräänlainen välivaihe, jonka kautta Aalto siirtyi pikkuhiljaa klassismista funktionalismiin.

Muuramen kunta sijaitsee hieman etelään Jyväskylästä, missä Aalto avasi ensimmäisen toimistonsa vuonna 1923. Olikin luonnollista, että Muuramen seurakunta päätti tilata kirkkosuunnitelmat lähimmältä pätevältä arkkitehdiltä. Aalto oli tehnyt ensimmäisen Italian matkansa vuonna 1924, ja matkan vaikutuksia on havaittavissa Muuramen kirkon suunnitelmissa. Kirkon Italian vaikutukset näkyvät esimerkiksi kirkon kellotornissa sekä ja seurakuntasalin alla olevassa loggiassa.

Muuramen moderni kirkko edustaa pohjoismaista klassismia. Muuramen kirkko sijaitsee Muuramen harjulla ja se on tärkeä osa seudun kulttuuriperintöä. Kirkko on yksilaivainen tiilestä rapattu pitkäkirkko, johon liittyy kellotorni apsiksen toisella puolella. Sisätilan huomattavin piirre on palkkien kannattelema tynnyriholvi; seurakuntasali avautuu sivukappeliksi kuorin oikealle puolelle. Tästä tilasta laskeutuu portaikko loggian suojaamalle uloskäynnille, jota Aallon suunnitelmassa ympäröi sakaramuurin rajaama ruusutarha.

Aino ja Alvar Aalto suunnittelivat Muuramen kirkon sisätilan kalusteet kokonaisuudessaan. Kirkon sisustussuunnittelu tapahtui kuitenkin vasta projektin loppuvaiheissa, jolloin Aalto oli jo kiinnostunut modernismista. Niinpä Aalto valitsi sisätilan valaisimiksi tanskalaisen Poul Henningsenin modernit valaisimet.

Muuramen kirkkoa on ajan saatossa korjailtu useampaan otteeseen. Varsinkin kirkon sisätiloja on muuteltu useasti. Vuonna 2016 valmistui kirkon viimeisin peruskorjaus, jossa kirkon sisä- ja ulkotilat kunnostettiin. Peruskorjauksen tavoitteena oli palauttaa kirkko alkuperäiseen asuunsa, värimaailmaa myöten. Peruskorjauksen yhteydessä kirkkoon palautettiin myös Poul Henningenin valaisimet. Peruskorjausta pidetään onnistuneena.

Kirkon alttarimaalauksen on maalannut taiteilija nimeltä William Lönnberg vuonna 1929.

Detmeroden kirkko (Stephanuskirche) ja seurakuntakeskus

Detmeroden asuinalue liittyy Wolfsburgin teollisuuskaupunkiin, jonne Aalto suunnitteli kulttuurikeskuksen 1958 ja Pyhän Hengen kirkon 1960. Vuonna 1963 Aalto kutsuttiin suunnittelemaan kirkko ja seurakuntakeskus puiston ja vilkkaan ostoskeskuksen väliseen tilaan Detmeroden alueelle. Kirkon oli tarkoitus palvella myös maallisia tilaisuuksia kuten konsertteja, ja sen pääsisäänkäynti avautui suoraan ostoskeskuksen aukiolle. Istumapaikkoja voi tarvittaessa lisätä 250:stä aina kuuteensataan saakka.

Katkaistun kiilan muotoisen kirkon katto viettää loivasti. Katossa on yhdeksäntoista pyöreää akustista heijastinta, halkaisijaltaan 250 cm, jotka luovat leijuvan vaikutelman. Alttarin lähellä on krypta, joka on varattu pelkästään intiimeihin kirkollisiin seremonioihin kuten häihin ja ristiäisiin. Lasitetun sisäänkäyntijulkisivun oikealla puolella kohoaa erikoinen kellotorni. Se koostuu kahdestatoista tasakorkeasta betonipylväästä, joiden väliin kellot on ripustettu porrastettuun muodostelmaan. Kirkon julkisivu on Carraran marmoria ja ikkunaton. Julkisivun ikkunattomuudella nähdään olevaan symbolinen merkitys, se on kuin vastustaisi kauppakeskuksen vilskettä seiniensä ulkopuolella.

L:n muotoiseen seurakuntakerrokseen kirkon länsipuolella pääsee myös ostoskeskusaukiolta. Kahdeksankulmainen seurakuntasali ja luokkahuoneet ovat suoraan seurakuntakeskuksen tilavan sisääntulohallin yläpuolella. Kompleksiin kuuluu myös nuorisotiloja, kirkkoherran toimisto sekä asuintilat kirkkoherralle ja suntiolle. Seurakuntakeskus rakennettiin vuosien 1965 ja -68 välillä.

Wolfsburgin Pyhän Hengen kirkko ja seurakuntakeskus

Alvar Aallon suunnittelemaan rakennuskokonaisuuteen kuuluu kirkko, seurakuntarakennus, pappila ja lastentarha. Rakennukset muodostavat tiiviin ryhmän, joka kääntää selkänsä muuhun ympäröivään maisemaan, samalla luoden sisäpihamaisen rakennuskokonaisuuden. Aalto aloitti työt kokonaisuuden parissa tammikuussa 1960, mutta se noudatti pääpiirteittäin Aallon ehdotusta kansainväliseen tanskalaiseen kirkkokilpailuun vuodelta 1958.

Pyhän Hengen kirkko avautui yleisölle vuonna 1962. Kirkkosalin hallitseva teema on katto, joka kohoaa alttarin takaa lattiatasosta korkeaksi holviksi. Pitkittäislaudoitus levittäytyy viuhkamaisesti betonirakenteen lomassa peittämään koko kattopinnan. Kattorakenteen ensisijainen syy on akustiikassa mutta sen on arvioitu symboloivan myös kättä, joka suojelee kirkonkävijöitä.

Kirkon korkealle sijoitetut ikkunat taittavat aamu- ja iltapäiväauringon epäsuoraksi hajavaloksi. Alttarin oikealla puolella on kattoikkunan valaisema kastekappeli, joka ulkopuolelta antaa vaikutelman rakennukseen liitetystä tornista. Kirkon 32 metriä korkea kellotorni muodostuu kahdesta pystysuuntaisesta betonilevystä ja neljästä hyllystä niiden välissä.

Seurakuntakeskus on viuhkanmuotoinen, yksikerroksinen rakennus, jossa on kaksi luokkahuonetta rippikoululaisille, sali, kokoushuone, kerhohuone ja keittiö, kaikki sisäänkäynnin ympärille ryhmiteltyinä. Pappila on puolitoistakerroksinen suorakulmio, jossa on toimistotilojen lisäksi neljä asuntoa seurakunnan virkailijoille.

Kolmen Ristin Kirkko

Kolmen Ristin Kirkko on yksi Imatran seurakunnan kirkoista, joka sijaitsee Vuoksenniskalla. Alvar Aaltoa pyydettiin toisen maailmansodan jälkeen laatimaan Imatran yleiskaavaa, jossa yhdistettiin kolme, suhteellisen etäällä toisistaan sijaitsevaa vanhaa kylää: Imatrankoski, Vuoksenniska ja Tainionkoski. Vuoksenniskan teollisuusyhdyskunta tarvitsi myös kirkolliset palvelut, ja Aalto sai uuden kirkon suunnittelutehtävän vuonna 1955. Aalto halusi suunnitella Vuoksenniskan teollisuusyhdyskunnan kirkosta sellaisen, että siinä voisi yhdistyä niin kirkolliset kuin muutkin sosiaaliset toiminnot. Kirkko valmistui vuonna 1958 Saimaan ja Immalanjärven vesistön väliselle mäntyharjanteelle.

Aalto toimistoineen suunnitteli valaisimia, kolehtihaaveja ja kynttiläjalkoja myöten kirkon sisustuksen, joka pääpiireittäin toteutettiin kokonaistaideteoksen hengessä. Valkoisen, veistoksellisen rakennuksen päämotiivi on kirkkosalien muodostama tilaryhmä. Kirkon pääsali voidaan jakaa kolmeen erityyppiseen tilaan liikuteltavien väliseinien avulla, joista alttaripääty kiinteine penkkeineen sekä urku- ja kuoroparvineen on kaikkein pyhin. Toisena ääripäänä on kirkkosalin eteläpääty, jossa saatettiin pelata lento- tai sulkapalloa – toisen toiminnan, arkkitehtonisen kokonaisuuden tai kirkon sakraalin luonteen siitä häiriintymättä. Arkisia seurakunnan toimia varten tehtiin vielä keittiö ja kokoontumistila kellariin.

Kirkon kokonaisuuteen kuuluvat myös betonirakenteinen, veistoksellinen 34-metrinen kellotorni sekä eteläpihaa rajaava pappilarakennus.

Poronsarviasemakaava

Alvar Aallolla oli läpi elämän vahvat siteet Lappiin. Aallon toiminta Rovaniemellä alkoi Lapin sodassa tuhotun kauppalan raunioilta. Toinen maailmansota päättyi Lapissa lähes täydelliseen tuhoon. Rovaniemellä 90 prosenttia rakennuskannasta tuhoutui, ja edessä oli valtava jälleenrakennusurakka. Suomen Arkkitehtiliiton jälleenrakennustoimiston työtä johti Alvar Aalto.

Vuonna 1945 Aalto piirsi Rovaniemelle kuuluisan poronsarviasemakaavan, jonka perusideana olivat sekä vahva sitoutuminen luontoon että joustavuus. Kaavassa korostuu Rovaniemen asema Pohjois-Suomen liikenteellisenä solmukohtana. Kaava on saanut nimensä kartalle piirtyvästä hahmosta. Pohjoiseen, länteen sekä etelään vievät tiet puistoineen muodostavat poron sarvet ja rajaavat samalla kaupungin keskustaa, joka yhdessä Ounas- ja Kemijokien kanssa muodostaa poron pään. Keskustan urheilukenttä on poron silmä. Aallon alkuperäinen poronsarvikaava ei toteutunut sellaisenaan, mutta poron hahmo on edelleen tunnistettavissa.

Aallon päätyö Rovaniemellä on kaupunginkirjaston, kongressikeskus Lappia-talon sekä kaupungintalon muodostama hallinto- ja kulttuurikeskus – Aalto-keskus – joka sai perustansa jo poronsarviasemakaavassa. Aalto suunnitteli Rovaniemelle myös asuin- ja liikerakennuksia. Korkalorinteen puistomaista asuinaluetta kutsutaan Rovaniemen Tapiolaksi. Rovaniemen keskustaan Aalto suunnitteli useita rakennuksia Ahon liikemiessuvulle, niin liike- kuin asuinkäyttöön.

Tee oma Aalto-maisemasi Kouvolassa

Kierros tutustuttaa historialliseen Anjalan Kulttuuripuistoon ja Tehtaanmäen asuinalueeseen. 1870-luvulla syntynyt teollisuusyhdyskunta Tehtaanmäellä sai modernia täydennystä, kun Aalto palkattiin 30-luvulla suunnittelemaan Anjalan paperitehdasta ja asuntoja tehtaan työntekijöille. Syntyi uudenlainen työväestön maailma: vihreä, yhteisöllinen, joen katveeseen rakennettu kokonaisuus, jossa asuttiin, käytiin koulua, harrastettiin ja tehtiin töitä.

Alueen kerroksellisuus näkyy yhä. Kivikautinen asuinalue rakennetun kylän keskellä nivoo nykyisyyden menneeseen. Vanhimmat tehdasrakennukset ovat 1800-luvulta, Aallon suunnittelemat talot vuosilta 1937-1956. Aalto suunnitteli Tehtaanmäelle tehdasrakennuksia, Rantalinjan paritalot vuoromestareille, Tervalinjan rivitalot työläisille, Mäntyrinteen tilavat Insinööritalot ja kolme kerrostaloa tehtaan virkailijoille.

Arki Aallon taloissa jatkuu yhä, alue on edelleen alkuperäisessä käytössä. Näillä elämän näyttämöillä asutaan, pelataan tennistä ja käydään töissä. Kierroksella pääset astumaan alueeseen, Aallon rakennuksiin, ja tutustumaan myös sisäkohteeseen.

Kierros jatkuu kahden tunnin veneretkellä villinkarulle Kymijoelle. Kymijoki erottaa Inkeroisten taajaman Anjalasta ja on ollut monen historiallisen tapahtuman näyttämö. Matkalla kuulet Kymijoen hurjistakin vaiheista ja koet rannan asuinalueet uudesta näkökulmasta. Retkellä nautitaan nuotiokahvit joen rannalla.

Illallinen nautitaan Ankkapurhan Helmessä, herkullisen, suomalaisen ruoan parissa.

Aktiivisen päivän kruunaa rentouttava sauna ja illanistujaiset saunatuvalla. Illallisen voi halutessaan tilata saunatuvalle.

Yöpyminen tapahtuu Nuorisokeskus Anjalan tiloissa historiallisessa kartanomiljöössä luonnon rauhassa. Nuorisokeskus Anjalassa majoitut kodikkaissa huoneistoissa, joissa on 3-4 makuuhuonetta sekä yhteiset oleskelu-, wc- ja suihkutilat.

Palvelun tuottaa Ankkapurhan kulttuurisäätiö, joka toimii Nuorisokeskus Anjalan taustalla. Nuorisokeskus Anjala on voittoa tavoittelematon yhteiskunnallinen yritys. Ostamalla palveluita meiltä tuet suomalaista nuorisotyötä ja kulttuuriperintöä!

Toisena päivänä on sinun vuorosi!

Matka huipentuu taidetyöpajaan Taidekeskus Antareksessa Sippolassa. Sippola on vanha ja idyllinen maaseutukylä noin 20 kilometriä Ankkapurhan kulttuuripuistosta. Vanhassa meijerissä sijaitseva Antares taidegallerioineen on kyläyhteisön arkea 2000-luvulla.

Antareksen taidetyöpajassa voit yhdistää historian havinan, Aallon muotokielen ja Kymijoen tumman sinen omaksi uniikiksi kokemukseksi ja luoda oman mielenmaisemasi. Työpajan sisältönä joko maisemamaalaus, elävän mallin piirustus, kanteleen soitto tai vapaavalintainen luova työpaja maalaten tai piirtäen.

Kesäkaudella Antareksessa voi tutustua korkeatasoiseen, modernin kuva- ja veistostaiteen näyttelyyn.

Espoo ja Otaniemen yliopistokampus

Helsingin länsipuolella oleva Espoo on osa pääkaupunkiseutua. Alvar Aallon tunnetuin työ Espoossa on Otaniemen yliopistokampus, joka tunnetaan nykyisin nimellä Aalto-yliopisto. Teknilliseksi korkeakouluksi valmistuneen alueen esikuvana olivat amerikkalaiset yliopistokampukset, jotka saivat suomalaisen vastineensa Aallon toteuttamana. Lähellä Helsinkiä sijaitseva alue on aktiivisen täydennysrakentamisen kohteena, mutta Aallon suunnittelemat rakennukset ovat edelleen alkuperäistä vastaavassa käytössä.

Otaniemen ytimessä on 1950-luvulta lähtien rakennettu puistokampus, jossa on Alvar Aallon suunnittelema asemakaava ja yksittäisiä hänen ja muiden tunnettujen suomalaisten arkkitehtien, kuten Reima ja Raili Pietilän sekä Heikki ja Kaija Sirénin, suunnittelemia rakennuksia. Otaniemen kampus on osa Aalto-yliopistoa.

Otaniemestä ja läheisestä Harjuviidasta löytyy Aallon toimiston suunnittelemana useita eri rakennustyyppejä: voimalaitoksesta vesitorniin ja kauppakeskuksesta asuintaloihin. Espoon alueelle Aalto teki myös toteutumatta jääneitä asuinalueiden kokonaissuunnitelmia.

Teknillisen korkeakoulun päärakennus 1949/1953-65
Teknillisen korkeakoulun kirjasto 1964-70
Liikuntakeskus Otahalli 1949-52
Voimalaitos 1960-64

Teknillisen korkeakoulun päärakennus 1949/1953-65

Alvar Aalto voitti Espoon Otaniemeen sijoittuvan teknillisen korkeakoulun suunnittelukilpailun vuonna 1949. Päärakennuksen lisäksi tälle kampukselle suunniteltiin Aallon toimistossa useita muitakin rakennuksia. Päärakennus suunniteltiin vuosina 1953–55. Teknillinen korkeakoulu on nykyisin osa Aalto-yliopistoa ja päärakennus tunnetaan Kandidaattikeskuksen nimellä.

Rakentaminen aloitettiin vuonna 1964 ja päärakennus vihittiin käyttöönsä vuonna 1966. Se rakennettiin vanhan Otnäsin kartanon paikalle. Päärakennuksen korkealle kohoavasta, portaittain nousevasta auditoriosta tuli kampuksen kiintopiste. Amfiteatterimotiivi on usein toistuva teema Aallon arkkitehtuurissa.

Päärakennus on jaettu useammaksi rakennusyksiköksi, joiden väliin jää suojaisia pihoja. Julkisivu on verhoiltu erikoisvalmisteisella tummanpunaisella tiilellä, mustalla graniitilla ja kuparilla. Otaniemen kampuksen suunnittelu perustui jalankulun erottamiselle autoliikenteeltä. Kävelytiet yhdistävät eri laitosrakennukset toisiinsa puistomaisessa ympäristössä. Päärakennuksen sisäänkäynti on helposti saavutettava sekä auto- että kävelyreittien kautta.

Päärakennusta on myöhemmin laajennettu ja Otaniemen alue on edelleen runsaan täydennysrakentamisen kohde.

Kampusalue on avoinna vierailijoille.

Teknillisen korkeakoulun kirjasto 1964-70

Teknillisen korkeakoulun kirjasto muodostaa yhdessä päärakennuksen kanssa Otaniemen kampuksen keskuksen. Kirjasto tunnetaan nykyisin nimellä Aalto-yliopiston Harald Herlin -oppimiskeskus.

Sisäänkäynti punatiiliverhoiltuun rakennukseen on sekä puiston että Otaniementien puolelta. Luku- ja lainaussalit sijaitsevat rakennuksen toisessa kerroksessa. Tilan keskipiste on suuri lainaustiski, jonka vierestä pääsee portaita pitkin alempaan sisääntulokerrokseen.

Kirjaston sisätilat suunniteltiin niin, että siellä oli miellyttävä työskennellä. Lainaus- ja lukusalit saavat luonnonvaloa epäsuorasti katto- ja yläikkunoista. Aalto otti suunnittelussa huomioon myös Otaniementien liikenteen pyrkien rauhoittamaan sisätilat liikenteen häiriöiltä.

Avoinna kirjastona. Kampusalue on avoinna vierailijoille.

Liikuntakeskus Otahalli 1949-52

Otaniemen urheiluhallin suunnittelu aloitettiin vuonna 1950 ja se otettiin käyttöön Helsingin kesäolympialaisissa vuonna 1952. Rakennus tunnetaan Otahallina.

Alkujaan rakennus koostui kahdesta osasta, valkoisella tiilellä verhoillusta pienestä hallista sekä suuremmasta puurakenteisesta ja maapohjaisesta hallista. Puurakenteisen hallin kattoristikon jänneväli on 45 metriä. Hallien väliin Aalto suunnitteli katsomon.

Rakennukseen on tehty lukuisia muutoksia vuosien varrella ja se on edelleen alkuperäisessä käytössään.

Avoinna urheiluhallina.

Voimalaitos 1960-64

Keskuslämpövoimala Otaniemen yliopistokampukselle rakennettiin kahdessa vaiheessa vuosina 1960–64. Yliopistokampuksen keskellä oleva voimalaitos on yksi esimerkki Aallon voimalaitosrakennuksista.

Rakennuksen julkisivu on verhoiltu punatiilellä. Suuret ikkunat keventävät voimalaitoksen rakennusmassaa. Nelikulmaisten ikkunoiden läpi voi nähdä sisälle. Tämä ilmentää modernin arkkitehtuurin romantisoivaa suhdetta tekniikkaan.

Aalto suunnitteli useita voimalaitosrakennuksia, usein teollisuuslaitosten yhteyteen. Otaniemen
voimalaitos on keskeisellä paikalla ja näyttävästi esillä. Rakennusta on laajennettu ja siihen on tehty
muutoksia vuosien varrella.

Voimalaitos on nähtävissä ulkopuolelta.

Alvar Aalto – e la natura – risteily arkkitehtuuriin

Lähde mukaan nauttimaan kauniista Alvar Aaltoakin inspiroineista Päijänteen vesistöistä sekä Säynätsalon maisemista ja tutustu Aallon suunnittelemaan Säynätsalon kunnantaloon. Myös itse Aalto matkasi aikanaan Säynätsaloon Suomi-laivalla.

Alvar Aalto risteily s/s Suomella starttaa Jyväskylän satamasta Päijänteelle kohti Säynätsaloa. Laivalla on ravintola ja kahvilapalvelut. Säynätsalon laivalaiturilta opas johdattaa pienen kävelymatkan Säynätsalon kunnantalolle. Kunnantalolla kuulet oppaan johdolla mielenkiintoista kerrontaa Alvar Aallosta ja hänen arkkitehtuuristaan. Kierroksen jälkeen on mahdollisuus nauttia kahvilassa kahvit leivoksen kera. Paluumatka Jyväskylään tehdään paikallisbussilla.

Turku ja Turun Sanomien toimitalo

Arkkitehti Alvar Aalto asui Turussa vuosina 1927–1933. Turun toiminnan aikana syntyi uudenlaisen arkkitehtuurin ja huonekalumuotoilun kausi. Turkuun oman toimiston 1920-luvun alussa perustanut Erik Bryggman oli yksi varhaisimmista funktionalismin edustajista suomalaisessa arkkitehtuurissa. Aalto ja Bryggman tekivät yhteistyötä.

Turun Sanomien toimitalo on keskustassa sijaitseva Alvar Aallon suunnittelema toimisto- ja liikerakennus, joka rakennettiin Turun Sanomien käyttöön vuonna 1928-29. Artekin huonekalujen perinteinen valmistaja huonekalutehdas Korhonen sijaitsee myös Turun seudulla.

Turun Sanomien toimitalo kuuluu yhdessä Aallon suunnittelemien Lounais-Suomen Maalaistentalon ja Standardivuokratalon kanssa Museoviraston määrittelemiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

Ne kuuluvat myös kansainvälisen Docomomo-järjestön hyväksymään suomalaisen modernismin 1920–1970-lukujen merkkiteosten listaan. Toimitalo suojeltiin asemakaavalla, joka vahvistettiin vuonna 2012.

Paimion parantola

Vehreän mäntymetsän keskellä Paimion liepeillä sijaitsee Alvar ja Aino Aallon suunnittelema Paimion parantola. Se kohoaa kuin omaan maailmaansa kuuluvana, parantamiselle omistettuna katedraalina. Tämä modernistinen mestariteos vuodelta 1933 on yksi aikakautensa vallankumouksellisimmista rakennuksista.

Paimioon tuberkuloosiparantolaksi vuonna 1933 valmistunut rakennus oli arkkitehtien Alvar ja Aino Aallon kansainvälisen uran kannalta keskeinen. Yhdessä kaksi vuotta myöhemmin valmistuneen Viipurin kirjaston kanssa se nosti Aallot kansainväliseen tietoisuuteen. Suomalainen arkkitehtuuri ei ollut enää ainoastaan vaikutteiden vastaanottaja.

Tammikuussa 1929 päättyneen arkkitehtuurikilpailun voiton perusteella rakennettu parantola oli uraauurtava. Tuberkuloosiparantola oli erityisen sopiva uusien funktionalististen oppien mukaiselle rakennukselle, jossa rohkeat betonirakenteet ja ajanmukainen talotekniikka olivat arkkitehtuurin ja toiminnallisuuden erottamattomia osia. Rakennuksen sisätilojen värityksen – muiden muassa pääportaan keltaiset lattiat, käytävien värikkäät seinät, potilashuoneiden tummat katot ja parvekkeiden oranssit kaiteet Aalto suunnitteli yhdessä koristetaiteilija Eino Kaurian kanssa.

Käyttötarkoitusten mukaan useisiin osiin ryhmitelty rakennuskokonaisuus toteutettiin pienimpiinkin kalustuksen yksityiskohtiin asti Aaltojen näkemyksen mukaisesti. Irtokalustuksessa käytettiin tarjolla olleiden vakiotuotteiden ohella runsaasti nimenomaan parantolaa varten suunniteltuja huonekaluja. Ajan henkeen kuuluneen standardi-ideologian nojalla niitä kaavailtiin käytettäväksi muuallakin: esimerkiksi monet valaisimet päätyivät taidetakomo Taito Oy:n kuvastoihin.

Huonekaluista tuli vuonna 1935 perustetun Artekin keskeisiä tuotteita. Varsinkin vaneritaivutuksin toteutettu Paimio-tuoli on kohonnut muotoilun kansainväliseksi ikoniksi. Sen sijaan parantolan kanssa samanikäinen kolmijalkajakkara ei vielä ehtinyt Otto Korhosen puusepän tehtaalta parantolan ensimmäisiin kalustusvaiheisiin. Potilashuoneiden kalustusta hallitsivat Aaltojen sittemmin nopeasti hylkäämät metalliputkirakenteet.

Paimion parantola on auki yleisölle opastetuilla kierroksilla, ja tarjoaa monenlaisia aktiviteetteja läpi vuoden. Tärkein näistä on syksyttäinen Spirit of Paimio – kansainvälinen designin ja arkkitehtuurin konferenssi. Osa alkuperäisistä potilashuoneista on remontoitu Retriitti- huoneiksi, joka mahdollistaa vierailijoiden yöpyä ja kokea päärakennuksen ainutlaatuinen tunnelma läpi vuorokauden. Parantolan Juhlasalissa toimii ravintola, joka on auki parantolan aukioloaikojen puitteissa. Parantolan tiloja vuokrataan myös yksityiskäyttöön.

Säynätsalon kunnantalo

Säynätsalon kunnantalo on toteutettu vuonna 1949 pidetyn kutsukilpailun pohjalta. Aalto voitti kilpailun ehdotuksellaan ’Curia’ ja sai saman tien toimeksiannon rakennuksen suunnitteluun. Vuonna 1952 valmistunut rakennus on Aallon ihailluimpia. Kunnanvaltuuston istuntosali kohoaa muuta rakennusryhmää korkeammalle ja hallitsee juhlavasti aluetta. Päämateriaali niin julkisivuissa kuin julkisissa sisätiloissa on punatiili.

Säynätsalon kunnantaloon on sijoitettu useita eri toimintoja. Linnamaisen rakennuksen keskellä on korotettu sisäpiha, josta on käynti kunnan entisiin hallinnollisiin tiloihin sekä kirjastoon, joka edelleen palvelee Säynätsalon lähikirjastona. Toimistotilat toimivat nykyään taidegallerioina ja näyttelytiloina. Rakennuksen länsisiipeen sijoitetut kunnan toimihenkilöiden asunnot taas toimivat nykyään enimmäkseen majoitustiloina. Alimman kerroksen tilat palvelevat edelleen alkuperäisessä tarkoituksessaan vuokrattavina liiketiloina paikallisille yrityksille. Kesäisin Kunnantalossa pidetään päivittäin ovia auki vieraille ja opastuskierroksia järjestetään suomeksi ja englanniksi.

Säynätsalon kunnantalo tarjoaa huoneistoja sekä yöpymiseen että pidempiaikaiseen residenssimajoittumiseen tutkijoille ja opiskelijoille. Säynätsalon Aalto-residenssi on suunniteltu pääasiassa arkkitehtuurin ja muotoilun opiskelijoille, tutkijoille ja ammattilaisille, mutta myös muut taiteen ja tieteen edustajat ovat tervetulleita. Residenssihuoneistot sijaitsevat kunnantalon asuntosiivessä ja niihin majoittuminen mahdollistaa tutustumisen kunnantalon tiloihin. Lue lisää kansainvälisestä Aalto-residenssistä tästä.

Villa Mairea

Villa Mairea rakennettiin Noormarkun ruukin alueelle vuonna 1939 Maire (o.s. Ahlström) ja Harry Gullichsenin edustuskodiksi. Edistysmielinen pariskunta tuki taiteita ja heitä kiinnosti modernismin puhdaspiirteinen ilmaisu. Heidän hyvät ystävänsä, arkkitehdit Aino ja Alvar Aalto saivat Maireassa tilaisuuden vapaaseen ja kokeilevaan suunnitteluun. Yhteistyön tuloksena syntyi ainutlaatuinen kokonaistaideteos, joka nykyisin luetaan 1900-luvun arkkitehtuurin kansainvälisiin huipputeoksiin. Mairean sisustuksen suunnitteli Aino Aalto.

Maire Gullichsenin elämäntyön kautta Villa Mairea kytkeytyy monin tavoin maamme taidelaitoksiin ja muotoilualaan, esimerkiksi huonekaluliike Artekiin ja Galerie Artekiin, Vapaaseen taidekouluun ja Porin taidemuseoon, joiden perustamisessa hänellä oli ratkaiseva osa. Villa Maireassa toimii Mairea-säätiö, jonka Maire Gullichsen perusti vuonna 1980. Säätiö toimii Villa Mairean kulttuuriarvojen säilyttämiseksi, vastaa talon kokoelmista ja arkistosta sekä järjestää talossa opastettuja kierroksia. Villa Maireaan voi tutustua vain opastetuilla kierroksilla. Yleisökierrokselle ostetaan liput nettisivujen kautta ja ryhmäkierrokset varataan sähköpostilla.