Julkinen liikenne - Sivu 3 4:stä

Erottajan paviljonki

Väestösuojan sisäänkäynniksi suunniteltu pieni rakennus sijaitsee keskeisellä paikalla Helsingin ydinkeskustassa. Lähellä Akateemista kirjakauppaa sijaitseva Erottajan paviljonki on Aallon tuotannossa kuriositeetti, joka muistuttaa yhdestä Helsingin keskustaa koskeneesta laajemmasta ja toteutumattomaksi jääneestä suunnitelmasta. Erottajan paviljongin historia liittyy sota-ajan vaiheisiin. Helsingin kaupunki järjesti vuonna 1941 arkkitehtuurikilpailun, joka koski Erottajan mäen alle rakennettavan väestönsuojan ympäristön järjestelyä. Kutsukilpailun tehtävänä oli suunnitella suojan sisäänkäynti, jonka yhteyteen sai sijoittaa ”mukavuuslaitoksia, virvoitusjuoma-, sanomalehti- ja puhelinkioskeja”. Samalla tuli suunnitella Erottajan alueen uusi liikennejärjestely. Aallon arkkitehtitoimisto voitti kilpailun ehdotuksella nimellä “Hurra för den lilla skillnaden”. Erottajan paviljonki onkin yksi varhaisimpia Aallon Helsinkiin suunnittelemia rakennuksia.

Sotatilan vuoksi Aallon alkuperäinen suunnitelma jäi toteuttamatta, ja paikalle suunniteltiin ja rakennettiin aluksi vain väliaikaiseksi tarkoitettu puinen rakennelma portaineen. Lopulta nykyinen paviljonki rakennettiin vasta vuonna 1951. Toteutunut paviljonki poikkeaa kilpailuehdotuksesta huomattavasti koska Aalto halusi muokata suunnitelmiaan. Aallon toimiston osuus rakennuksesta on paviljongin maanpäällinen osa sekä sen portaikko. Helsingin kaupungin rakennustoimisto suunnitteli paviljongin maanpinnan alapuolella sijaitsevat tilat. Aallon suunnittelemat uudet liikennejärjestelyt jäivät myös toteutumatta.

Erottajan paviljonki on kaupunkikuvassa miltei huomaamaton vaatimattomuudessaan, mutta se on pienikokoinen mestariteos. Paviljongin julkisivussa käytetyt materiaalit kuten pronssi ja graniitti ovat arvokkaita. Rakennuksessa on myös pronssisia yksityiskohtia kuten sen ulkoseinää kiertävä käsijohde, ikkunaprofiilit sekä ulko-ovet. Paviljongin seinät ovat osaksi lasia, koska Aalto todennäköisesti koki läpinäkyvän rakennuksen olevan liikenteen kannalta turvallisempi.

Erottajan paviljonkia on muuteltu useasti sen valmistumisen jälkeen. Muun muassa rakennuksen alkuperäiset lasiset ilmanvaihtokanavat on muutettu messinkisiksi, kattoikkuna kukkaverkkoineen on poistettu sekä portaikon alkuperäinen punatiililaatta on peitetty. Muutokset ovat valitettavasti osaltaan heikentäneet rakennuksen arkkitehtonista arvoa.

Finlandia-talo

Finlandia-talo valmistui Helsingin keskustaan vuonna 1971 ja sen lisärakennus vuonna 1975. Rakennus suunniteltiin kongressi- ja konserttikäyttöön. Finlandia-taloon pääsee tutustumaan opastetuilla kiertokäynneillä.

Finlandia-talon sijainti perustuu Aallon 1960-luvulla tekemiin Helsingin keskustasuunnitelmiin. Rakennuksen oli tarkoitus olla osa kulttuurirakennusten keskittymää Töölönlahdella. Toteutumattomaksi jääneissä suunnitelmissa Helsingin pääsisääntuloväylä sijoitettiin lahden vastakkaiselle puolelle. Rakennuksen pääjulkisivu avautuu tähän suuntaan.

Ulko- ja sisäpinnoissa käytetty marmori viittaa Aallon innoituksen lähteeseen, Välimeren maiden kulttuuriin. Sisustus huonekaluineen ja valaisimineen suunniteltiin huolellisesti kokonaisuuteen sopiviksi.

Vuonna 1962 Helsingin kaupunki antoi Alvar Aallolle tehtäväksi suunnitella konsertti- ja kongressirakennuksen, ensimmäiseksi Helsingin keskustasuunnitelman toteutettavaksi osaksi.
Rakennuksen pääpiirteet näkyivät jo varhaisimmissa suunnitelmissa; eräs huomattavimmista muutoksista suunnittelun aikana liittyi kamarimusiikkisaliin, joka oli sijoitettu alkuperäisessä suunnitelmassa suuren konserttisalin tapaan rakennuksen massasta selkeästi poikkeavaksi, korkeaksi osaksi.

Finlandia-talon pääjulkisivu on Aallon keskustasuunnitelman mukaisesti Töölönlahdelle päin, aiotun Terassitorin suuntaan. Töölönlahden puoleinen alin kerros oli varattu autoliikenteelle keskustasuunnitelman ajatusten mukaisesti; Finlandia-talon kunkin osan omien sisäänkäyntien eteen saattoi ajaa suoraan autolla.

Ylempi kerros koostuu sisääntuloauloista jotka avautuvat rakennuksen molemmille puolille, Mannerheimintien puolella suoraan Hesperian puistoon. Sisääntulokerroksessa sijaitsevat myös vaatenaulakot sekä muita aputiloja.

Leveät portaat johtavat sisääntulokerroksesta ylös konserttisalin lämpiöön jonka yksityiskohdat, kuten materiaalivalinnat viittaavat Välimeren maiden kulttuuriin. Aallon toimistossa Finlandia-talon sisustusta suunnittelivat ainakin sisustusarkkitehti Pirkko Söderman ja arkkitehti Elissa Aalto.

Muodoltaan viuhkamaisen, epäsymmetrisen konserttisalin arkkitehtonista ideaa ja akustiikkaa tutkittiin huolellisesti jo luonnosteluvaiheessa. Seinäreliefejä ja muita yksityiskohtia tutkittiin myös pienoismallien avulla. Konserttisalissa on 1750 paikkaa ja pienemmässä, akustisilla kattoelementeillä varustetussa kamarimusiikkisalissa on 350 paikkaa.

Finlandia-talo vihittiin käyttöön joulukuussa 1971. Kongressisiipi oli käyttövalmis 1975 ja siihen kuuluu erillisen aulan lisäksi useita kongressikäyttöön sopivia tiloja. Siiven fasadin muoto mukailee tontilla sijaitsevaa puustoa.

Ravintola Savoyn sisustus

Ravintola Savoy avattiin kesäkuussa 1937 Teollisuuspalatsi-nimisen liike- ja konttorirakennuksen Etelä-Esplanadin ja Kasarmikadun kulmaan. Harry Gullichsen, A. Ahlströmin johtaja, palkkasi Alvar Aallon suunnittelemaan rakennuksen 7. ja 8. kerroksen ravintola- ja juhlatilojen sisustuksen. Ravintolan sisustus toteutettiin Artekin piirustuskonttorissa.

Aino ja Alvar Aalto suunnittelivat ravintola Savoyn sisustuksen yhdessä. Heidän tavoitteenaan oli luoda intiimi ravintola Helsingin kattojen ylle. Ravintolan kattoterassilta avautuukin näkymä puiston ylitse kaupungin keskustaa kohti. Kattoterassi suunniteltiin alunperin kolmiosaiseksi, joista yksi osa oli japanilaistyylinen, toinen eteläeurooppalainen ja kolmas tyyliltään skandinaavinen. Ravintolan sisustus suunniteltiin kokonaisuudessaan verhoja ja astioita myöten. Savoyn sisustuksessa käytettiin myös runsaasti eri puulajeja. Ravintolan kotoinen tunnelma luotiinkin esimerkiksi ravintolan seinien ja katon koivuvanerilla. Ravintolan kalusteet olivat suurimmaksi osaksi Artekin tuotantoa. Ravintola sisustettiin muun muassa Aino Aallon klubituoleilla sekä Alvarin suunnittelemilla Kultakello-valaisimilla. Alkuperäisessä asussaan hyvin säilynyt Savoy toimii edelleen ravintolana ja sen suosion yhtenä salaisuutena onkin ravintolan ajaton ja pelkistetty funktionaalinen tyyli.

Savoy-maljakko

Vuonna 1936 Alvar Aalto osallistui Karhula-Iittalan lasitehtaan järjestämään kilpailuun. Aalto voitti kilpailun ”Eskimoerindens skinnbuxa” -lasisarjalla. Kilpailun voittamisen jälkeen Aallon suunnittelemat lasiesineet olivat esillä Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1937. Tämän jälkeen Aallon suunnitelmia lasiesineitä tilattiin ulkomaita myöten. Ravintola Savoy tilasi tuolloin myös käyttöönsä valikoiman, jolloin Aallon maljakko päätyi osaksi ravintolan sisustusta. Samalla ravintolan nimi Savoy vakiintui myös Aallon maljakon kutsumanimeksi.

Kulttuuritalo

Kulttuuritalo valmistui vuonna 1958 lähelle Helsingin keskustaa. Se suunniteltiin Suomen kommunistiselle puolueelle monitoimitaloksi. Konserttisalin lisäksi rakennukseen tulivat tilat monipuoliselle kulttuuritoiminnalle. Rakennuksen toimistosiivessä on 110 huonetta kokous- ja harrastetilojen lisäksi. Yhdyssiivessä oli aulatiloja, luentosali, luokka- ja kokoushuoneita, kirjasto sekä voimistelusali joka sijoittui pohjakerrokseen. Konserttisalisiiven tärkeimmät tilat olivat 1500 henkilöä vetävä sali, ravintola ja pieni kellarikerroksen elokuvateatteri jota nykyään käytetään kokoustilana.

Rakennuksen punatiilinen, viuhkamainen massa sisältää konsertti- sekä teatterisalit ja suorakulmainen kuparijulkisivuinen osa toimistosiiven. Pääsisäänkäynti on näiden kahden rakennusmassan välisessä matalassa osassa, johon kuljetaan sisäänkäyntipihan kautta. Kadunsuuntainen matala katos erottaa sisäänkäyntipihan kadusta ja yhdistää rakennuksen osat toisiinsa.

Aallon mukaan konserttisalin suunnittelussa akustiset tarpeet olivat etusijalla. Salin seinä- ja kattomateriaalit oli valittu siten että rakennus toimisi sekä kongressi- että konserttikäytössä. Kulttuuritalo on tänä päivänä hyvin aktiivinen konsertti- ja tapahtumapaikka Helsingissä ja rakennus onkin tunnettu hyvästä akustiikastaan. Aalto-kalusteilla ja -valaisimilla sisustettu, yksityiskohdiltaan rikas Kulttuuritalo suojeltiin rakennussuojelulailla vuonna 1989.

Vuonna 1952 Suomen kommunistinen puolue pyysi edustajansa Matti Janhusen välityksellä Aallolta suunnitelmat uudeksi rakennukseksi joka käsittäisi puolueen päämajan, kulttuurikeskuksen ja muita tiloja. Juuri hankittu tontti sijaitsi Helsingissä Alppiharjun kallioiden juurella. Rakennustyötä valvomaan perustettiin yritys Helsingin Kulttuuritalo Oy.

Luonnokset saivat viimeisen muotonsa vuonna 1955 jonka jälkeen rakennustyöt pääsivät käyntiin. Rakennus vihittiin käyttöön 1958. Aalto lähestyi toimeksiantoa jakamalla rakennuksen kolmeen osaan. Alunperin koko rakennuksen piti olla punatiilellä verhoiltu mutta suunnitelmia muutettiin. Viisikerroksinen suorakaiteen muotoinen toimistosiipi verhoiltiin kuparilla ja vapaamuotoinen konserttisalin puoli punatiilellä. Rakennuksen kaareva konserttisalisiiven seinä saatiin aikaan Aallon rakennusta varten suunnittelemilla erityisen muotoisilla tiilillä. Näiden osien väliin jäävä yhdyssiipi rajaa sisäänkäyntipihan yhdessä kadunpuoleisen kupariverhoillun katoksen kanssa suojaisaksi piazzaksi. Pihalla on Wäinö Aaltosen suunnittelema suihkulähde

Sähkötalo, Helsingin Energia

Sähkötalo suunniteltiin silloisen Helsingin kaupungin sähkölaitoksen, nykyisen Helsingin Energian toimitaloksi Helsingin keskustaan, Kamppiin. Rakennuksen sijainti perustuu Aallon keskustasuunnitelmaan vuodelta 1961. Sähkötalo onkin Finlandia talon lisäksi ainoa rakennus, joka rakennettiin Aallon keskustasuunnitelmasta. Rakennuksen suunnittelu aloitettiin vuonna 1965 ja rakennus valmistui vuonna 1973.

Aalto suunnitteli Sähkötalon yhtenäiseksi arkkitehtoniseksi kokonaisuudeksi tontilla sijaitsevan vuonna 1939 valmistuneen Kampin sähköaseman kanssa. Kampin sähköaseman on suunnitellut Gunnar Tacher. Rakennukset yhdistää kattolinja. Sähkötalo onkin hieno esimerkki uudisrakennuksen yhdistämisestä saumattomasti varhaisempaan rakennukseen. Sähkötalo on nykyään olennainen osa Kampin alueen maisemaa.

Sähkötaloon sijoitettiin alunperin pääkonttorin lisäksi sähkön- ja lämmöntuotannon keskusvalvomot, sähköasema sekä asiakaspalvelupiste. Katutasoon suunniteltiin asiakaspalvelukerros ja ylemmät kerrokset varattiin toimistotiloille. Ylimpään kerrokseen tulivat neuvottelutilat sekä henkilökunnan ruokala. Katutason asiakaspalveluhalli suunniteltiin kattoikkunat. Sähkötalon kattoikkunat ovat samankaltaiset kuin esimerkiksi Aallon suunnittelemassa Kansaneläkelaitoksessa.

Sähkötalo oli myös Aallolle tyypillinen kokonaistaideteos, jossa myös rakennuksen alkuperäinen sisustus oli kokonaan Aallon toimiston suunnittelema. Vuosien saatossa Sähkötalon sisustus on kuitenkin muuttunut käyttäjiensä mukana mutta joissain paikoin on palattu takaisin alkuperäiseen sisustukseen. Rakennuksen julkisivut ovat poimutettua kuparipeltiä. Julkisivun nykyinen valaistus on toteutettu 1990-luvulla. Sähkötalon yhtenä sisäseinämateriaalina käytettiin myös lasitettua sauvatiililaattaa.

Sähkötalon kokonaisuus on kuitenkin säilyttänyt yhtenäisen ilmeensä vaikka myös Helsingin Energia on kehittänyt toimintaansa vuosien saatossa muun muassa uusimalla tekniikkaansa. Rakennus on säilyttänyt hyvin alkuperäisen asunsa todennäköisesti koska se on ollut pitkään saman omistajan hallussa.

Sähkötaloa ympäröivä kaupunkimaisema on myös muuttanut muotoaan vuosien aikana. Viimeisimpänä muutoksena oli Kampin liikekeskuksen rakennustyöt, jotka valmistuivat vuonna 2006. Sähkötalo on nykyisin osin liitetty Kampin kauppakeskukseen. Sähkötalon ja Kampin keskuksen välille rakennettiin tuolloin myös maanalainen sisäyhteys. Muutostöiden jälkeen Sähkötalon sydämeen, entiseen asiakaspalveluhalliin sijoitettiin kahvila, joka palvelee asiakkaita ympäri vuoden.

Enso-Gutzeit Oy:n pääkonttori

Enso-Gutzeitin pääkonttori valmistui Helsingin keskustaan, näkyvälle paikalle Eteläsatamaan vuonna 1962. Nykyisin Stora Enson pääkonttorina toimiva rakennus on yksi Aallon kiistellyimmistä töistä.

Aalto halusi suunnitella uuden pääkonttorirakennuksen Helsingin merellisen siluetin osaksi. Pintamateriaaliksi valittu valkoinen Carraran marmori kytkee rakennuksen Pohjoisesplanadin kaupunkitalojen vaaleaan rivistöön. Rakennuksessa on kuusi maanpäällistä kerrosta. Ylin sisäänvedetty kerros jättää tilaa kattoterassille. Pääsisäänkäynti rakennukseen on pylväskäytävän kautta.

Sisustus suunniteltiin huolella yksityiskohtia myöten. Monet kalusteet ja valaisimet suunniteltiin erityisesti tätä rakennusta varten.

Enso Gutzeit ja muut saha-, sellu-, ja metsäteollisuuden merkittävimmät yritykset olivat Aaltojen työn tärkeitä tilaajia. Teollisia kohteita, tehtaita ja asuinalueita on useita ympäri Suomen, joilla voit vierailla.

Kansaneläkelaitos

Kansaneläkelaitoksen pääkonttori (1953-1956) sijaitsee lähellä Helsingin keskustaa. Vivahteikkaan monumentaalinen pääkonttori edustaa Aallon toimistorakennusten parhaimmistoa. Rakennus on edelleen alkuperäisessä käytössään.

Kokonaisuuteen kuuluu 310 huonetta ja 22,500m2. Tilat suunniteltiin huolellisesti käyttäjää varten. Sisustus suunniteltiin kalusteita, valaisimia ja tekstiilejä myöten osaksi kokonaisuutta. Käytetyt materiaalit vaihtelevat tilojen arvokkuuden mukaan, tilojen hierarkia avautuu materiaalivalintojen kautta.

Yleisöllä oli pääsy asiakaspalveluhalliin, kolmikerroksiseen prismanmuotoisilla kattoikkunoilla valaistuun tilaan. Halliin oli alun perin sijoitettu 28 asiakaspalvelukoppia. Rakennuksessa on mm. pieni kirjasto joka lukusyvennyksineen muistuttaa Aallon kirjastorakennuksia, esimerkiksi Viipurin kirjastoa.

Välttääkseen suuren toimistorakennuksen mahdolliset ongelmat tiheästi rakennetulla kaupunkialueella, Aalto hajautti rakennuksen massan pienempiin osiin. Eri korkuiset osat muodostavat väljästi U:n muotoisen rakennusmassan jonka matalammat osat ovat kohti Kirjailijanpuistoa, kätkien sisäänsä korotetun, suojaisan sisäpihan.

Julkisivumateriaaleina käytettiin punatiiltä, kuparia ja mustaa graniittia. Rakennus suunniteltiin yksityiskohtia myöten huolellisesti ja sisätiloissa on lukuisia uniikkeja valaisimia, kalusteita sekä variaatioita aiemmin muissa kohteissa käytetyistä huonekaluista. Sisätiloissa käytettiin myös eri värisiä sauvatiiliä.

Päätalossa järjestetään opastettuja kierroksia kaikille kiinnostuneille maanantaisin klo 14. Kierrokselle tulee ilmoittautua ennakkoon lähettämällä sähköpostia osoitteeseen . Ilmoittautuminen tehtävä viimeistään edellisen viikon keskiviikkona. Opastukselle osallistujien tulee varautua todistamaan henkilöllisyytensä

Rautatalo

Rautatalo valmistui vuonna 1955 Helsingin ydinkeskustaan. Rakennus sai nimensä siihen sijoittuneesta Rautakauppojen keskusjärjestöstä.

Aikanaan edistyksellisen liikerakennuksen sisätilat suunniteltiin huolellisesti yksityiskohtia myöten. Kadun puolella Aalto halusi liittää rakennuksen kupariverhoillun julkisivun harmonisesti viereiseen Eliel Saarisen vuonna 1920 suunnittelemaan rakennukseen.

Rakennuksen pääteema on suuri valopiha jonka ympärille sisätilat kiertyvät. Alakerroksiin sijoitettiin myymälätiloja. Toimistokerrokset rakentuvat katetun marmoripihan ympärille. Kattoikkunoista luonnonvalon saava valopiha viittaa detaljeineen Välimeren maiden arkkitehtuuriin. Keskeisin tila on toisesta kerroksesta ylöspäin aukeava valo- eli marmoripiha.

Rautatalo ja osa sen arvokkaista sisätiloista suojeltiin rakennussuojelulailla vuonna 1991. Rakennus on edelleen käytössä liikerakennuksena. Rakennuksen valopihalla toimii nykyään myös yleisölle avoin kahvila, joka on osin sisustettu Aalto-kalustein.

Kansaneläkelaitoksen asuinalue

Alvar Aalto sai Kansaneläkelaitokselta toimeksiannon suunnitella kerrostaloryhmän Munkkiniemeen vuonna 1952. Asunnot oli alunperin tarkoitettu Kansaneläkelaitoksen työntekijöille. Aaltojen yhteistyö Kansaneläkelaitoksen kanssa oli alkanut jo vuonne 1949 kun Aino ja Alvar voittivat ensimmäisen palkinnon Kansaneläkelaitoksen pääkonttorin arkkitehtuurikilpailussa. Nykyään Munkkiniemen kerrostalo kokonaisuus on muutettu normaaliksi asunto-osakeyhtiöksi.

Kansaneläkelaitoksen kerrostalorakennuksia on kaikkiaan neljä. Rakennukset sijaitsevat osoitteissa Riihitie 12-14 sekä Tallikuja 2-4. Rakennusten sijoittelu, niiden volyymi sekä yksityiskohdat muodostavat rikkaan asumiskokonaisuuden alueella. Rakennuksista kolme on muodoltaan suorakaiteita mutta yksi katujen kulmauksessa sijaitseva on eri suuntiin polveileva rakennus.

Neljä- ja viisikerroksiset talot sijoitettiin kadun varteen ja näin talojen pihoille jäi runsaasti tilaa. Ajatuksena oli, että talot suojaavat piha-alueen katuliikenteen häiriöiltä. Talojen yhteyteen Aalto suunnitteli kivetyn aukion, piazzan, johon oli tarkoitus rakentaa suihkulähde. Suihkulähde ja piazzan viereen suunniteltu pieni lastentarharakennus eivät toteutuneet. Katutasosta hiukan korotettu aukio ja muut piha- ja katutilat muodostavat monivivahteisen kokonaisuuden. Alunperin yhden kerrostalon pohjakerroksessa toimi elintarvikeliike ja tätä julkisempaa luonnetta haluttiin korostaa arkadikäytävillä. Nykyään elintarvikeliikkeen paikalla on toimistotiloja, joita löytyy myös muiden rakennusten pohjakerroksista.

Munkkiniemen punatiiliset kerrostalot muodostavat kaupunkikuvallisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Tiilien vaaleahko sävy toteutettiin erityisesti tätä rakennusryhmää varten H. G. Paloheimo Oy:ssä. Talot ovat nähtävissä vain ulkopuolelta.

Munkkiniemi oli Aallolle tuttu alue. Aalto suunnitteli 1930-luvun alussa alueelle toteutumattomaksi jääneen asuinalueen M.G. Stenius -yhtiölle. Hän oli myös Munkkiniemen rakennustoimikunnan jäsen vuosina 1937–39. Alvar Aallon kotitalo että ateljee sijaitsevat myös Munkkiniemessä.

Kansaneläkelaitoksen pääkonttori

Kansaneläkelaitoksen pääkonttori sijaitsee lähellä Helsingin keskustaa osoitteessa Nordenskiöldinkatu 12. Rakennus on hyvin saavutettavissa Helsingin joukkoliikenteen kulkuvälineillä. Voit vierailla rakennuksessa opastettujen kierrosten aikana. Opastettuja kierroksia järjestään maanantaisin kello 14:00. Kierroksille vaaditaan ennakkovaraus ja se tulee tehdä viimeistään edellisen viikon keskiviikkona. Kierroksia voit tiedustella lähettämällä viestiä osoitteeseen

Kirjatalo

Kirjatalo sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa samassa korttelissa Aallon suunnitteleman Rautatalon kanssa. Akateeminen Kirjakauppa muutti rakennukseen lokakuussa 1969 ja se on edelleen alkuperäisessä käytössään.

Tontin omistaja Oy Stockmann Ab järjesti arkkitehtuurikilpailun rakennuksen suunnittelusta vuosina 1961–62. Aalto voitti kilpailun ehdotuksellaan, jossa hän hyödynsi samoja ideoita kuin lähellä sijaitsevassa Rautatalossa.

Keskuskadun puoleisen kuparipäällysteisen julkisivun suunnittelussa on otettu huomioon viereisen rakennuksen julkisivu. Rakennuksen keskeinen sisätila, keskushalli, vastaa idealtaan Rautatalon marmoripihaa. Keskushalli saa luonnonvaloa prismanmuotoisista kattoikkunoista. Lattia ja keskushallia kiertävien parvekkeiden kaiteet ovat Carraran marmoria.

Sisätiloihin on tehty muutoksia. Osa ylempien kerrosten alkujaan toimistokäytössä olleista tiloista on otettu kirjakaupan käyttöön. Talo on avoinna kirjakauppana. Rakennuksessa on myös kaksi kahvilaa. Toisen kerroksen Cafe Aalto on osin sisustettu Rautatalon kahvilan alkuperäisillä Aalto-kalusteilla.

Alvar Aallon ateljee

Alvar Aallon ateljeehen voit tutustua etukäteen varattavalla opastetulla kierroksella ympäri vuoden. Tunnin mittaisella vierailulla tutustutaan Helsingin Munkkiniemessä sijaitsevan Aallon arkkitehtitoimiston tarinaan ja arkkitehtuuriin oppaan johdolla. Aikaa jää myös omatoimiseen tunnelmointiin, valokuvaamiseen, skissailuun ja museokauppaostoksiin. Ateljee valmistui Alvar Aallon arkkitehtitoimiston käyttöön vuonna 1955. Vuosikymmen oli aktiivista aikaa arkkitehtitoimistolle ja suurten toimeksiantojen takia toimisto tarvitsi lisää työtilaa.

Rakennus on kävelymatkan päässä Aallon omasta talosta, jossa arkkitehtitoimisto aiemmin sijaitsi. Alvar Aallon ateljee kuuluu Aallon 50-luvun rakennusten parhaimmistoon. Aallon arkkitehtitoimisto muutti valkoiseen ateljeerakennukseen heti sen valmistuttua ja monet Aallon tunnetuimmista töistä suunniteltiin ateljeessa. ”Rakennustaidetta ei voi syntyä konttorimaisessa ympäristössä” totesi Alvar Aalto. Hän suunnitteli rakennukseen vapaamuotoisen ateljeeosan sekä piirustussalin, jonka valaistuksessa hyödynnettiin luonnonvaloa. Rakennuksen muurimainen, valkoiseksi slammattu, suljettu massa kätkee sisäpihaansa amfiteatterimaisen puutarhan. Puutarhan liuskekiviaskelmilla toimiston väki saattoi istuskella, kuunnella esitelmiä tai katsella valkoiseen muuriin heijastettuja diaesityksiä.

Tuusulanjärven taiteilijayhteisö ja Villa Kokkonen Järvenpäässä

Tuusulanjärven rannoille syntyi noin sata vuotta sitten ainutlaatuinen taitelijayhteisö, jolla oli aivan erityinen sija suomalaisuuden tarinan synnyssä. Kansallisromanttiset taitelijakodit vievät kävijänsä aitoihin tunnelmiin, joissa synnytettiin se kansallistunne, joka inspiroi ja johdatteli kansakunnan itsenäistymiseen 1917. Tuusulanjärven ympäristössä vaikutti eri alojen taiteilijoita, kuvataiteilijoita, kirjailijoita ja säveltäjiä. Nykyään Tuusulanjärven museot tarjoavat monipuolisia museoelämyksiä – esittelevät taidetta, kertovat kulttuurista ja opettavat historiaa.

Tuusulanjärven alue on myös täydellinen retkikohde, sillä pieneltä alueelta löytyy runsaasti nähtävää ja koettavaa. Järvi ympäristöineen tarjoaa loistavat harrastusmahdollisuudet niin kesällä kuin talvellakin. Suosittu tapa nähdä ja kokea on pyöräillä järven ympäri. Mobiilisovellus Tuusulanjärven ympäripyöräilyyn on ladattavissa osoitteessa app.citynomadi.com. Tuusulanjärvellä voi myös kalastaa ja soutaa, meloa, purjehtia, luistella, hiihtää ja tietenkin uida. Talvisin järvi ja sen lähiseutu houkuttelee kävelijöitä, hiihtäjiä ja retkiluistelijoita. Säiden salliessa järven jäälle aurataan myös retkiluistelurata. Retkiluistimia, potkukelkkoja ja lumikenkiä voi vuokrata eri pisteistä.

Tuusulanjärven ympäristössä on myös useita virkistysalueita kuten Sarvikallio, josta avautuu upeat näkymät Tuusulanjärven kansallismaisemaan. Taiteilijayhteisön ’Pikku-Koli’na tunnettu Sarvikallio on yhä paras paikka Tuusulanjärven upeiden maisemien katseluun ja ikuistamiseen.

Villa Kokkonen

Tuusulanjärven taiteilijayhteisön nuorin talo Villa Kokkonen (1967-1969) on Alvar Aallon suunnittelema koti, jossa säveltäjä Joonas Kokkonen asui 27 vuotta.

Tuusulan Rantatie ja taiteilijayhteisö

Tuusulanjärven ympäristössä vaikutti eri alojen taiteilijoita, kuvataiteilijoita, kirjailijoita ja säveltäjiä. Tuusulanjärven museot tarjoavatkin monipuolisia museoelämyksiä – esittelevät taidetta, kertovat kulttuurista ja opettavat historiaa.

Tuusulan Rantatie oli alun perin osa Helsinki–Heinola -maantietä, joka noudatteli Tuusulanjärven kohdalla järven rantamaisemia aina Järvenpäähän asti. Rantatien taiteilijayhteisö on vaikuttanut merkittävästi Suomen kulttuurihistoriaan. Monet Suomen taiteen kultakauden mestarit asettuivat asumaan Tuusulanjärven itärannalle 1800–1900 -lukujen vaihteessa.

Tuusulan Rantatien taiteilijayhteisö syntyi kirjailija Juhani Ahon ja hänen puolisonsa taidemaalari Venny Soldan-Brofeldtin myötä, kun he vuokrasivat vuonna 1897 Järvenpään kartanosta huvilan, jota nykyään kutsutaan Aholaksi. Juhani Ahon houkuttelemina alueelle muutti myös toisia Suomen kultakauden taiteilijoita.

Lue lisää taiteilijayhteisön kohteista Tuusulanjärven alueella.