Theme: Kalkkislammaus

Lakeuden Ristin kirkko ja seura­kunta­keskus

Aalto osallistui Seinäjoen seurakunnan kirkon ja seurakuntakeskuksen suunnittelukilpailuun vuonna 1951. Hänen kilpailuehdotuksensa nimi oli ”Lakeuksien risti”.

Toisin kuin muut kilpailuun osallistuneet, Aalto ei sijoittanut seurakunnan tiloja kirkkoon tai pieneen erillisrakennukseen, vaan otti lähtökohdaksi Pohjanmaalla kesäisin järjestettävät suuret, uskonnolliset juhlatilaisuudet. Hän sommitteli kirkon pääjulkisivun eteen suuren, kirkkoa kohti viettävän piazzan, jota seurakuntakeskus rajaa toiselta sivulta. Tämä tilaa vievä ratkaisu ylitti sallitun kilpailualueen rajat, joten tuomaristo ei voinut palkita Aaltoa kilpailussa, mutta lunasti kuitenkin hänen ehdotuksensa ja suositteli sitä toteutuksen pohjaksi.

Aaltoa pyydettiin kehittämään suunnitelmaansa edelleen. Kirkko rakennettiin vuosina 1958-60 ja seurakuntakeskus 1964-66. Kirkko noudatti pääasiassa kilpailusuunnitelmaa, paitsi että Aallon toivoma musta graniitti oli liian kallis julkisivumateriaali. Ainoastaan sivukappeli päällystettiin graniitilla, muu kirkko oli valkoiseksi slammattua tiiltä.

Kokonaisuuden pääpiirteet ovat seuraavanlaiset: pohjoispuolelle on sijoitettu 65 metriä korkea, tyylitellyn ristin muotoinen kellotorni. Se näkyy lakeuksilla kauas, ja on muodostunut kaupungin maamerkiksi. Hieman kiilanmuotoinen kirkkosali on 47 metriä pitkä ja tarjoaa istumapaikat 1200:lle. Sakasti sijaitsee alttarin takana, ja sen ja tornin väliin jää pieni kaste- ja hääkappeli, jonka lasimaalauksen Aalto on suunnitellut. Aalto suunnitteli myös kirkkotekstiilit ja ehtoollisastiat.

Seurakuntakeskus eroaa kilpailuehdotuksesta jonkin verran. Piazzalta laskeutuu avoin portaikko kohti myöhemmin rakennettua kaupungintalon aukiota, ja tämän portaikon molemmilla puolilla sijaitsevat seurakunnan tilat: seurakuntasali, pitopalvelutilat, rippikoululuokka, kerhohuone, toimistotilat sekä henkilökunnan asuintiloja.

Maison Louis Carré

Maison Louis Carré on yksi merkittävimmistä ja yksityiskohtaisimmista Alvar Aallon suunnittelemista yksityistaloista. Varakkaalle pariisilaiselle taidekauppiaalle ja keräilijälle vuosina 1959 – 1963 rakennettu talo sijaitsee pienessä Bazoches-sur-Guyonnen kylässä historiallisessa maaseutumaisemassa lähellä Versaillesia ja Chartresia. Aalto suunnitteli rakennuksen yhteistyössä toisen vaimonsa Elissa Aallon kanssa.

Tammikuussa 1955 Aaltoon otti yhteyttä tunnettu ranskalainen taidekauppias Louis Carré vaimoineen. He halusivat rakennuttaa taiteellisesti korkealaatuisen ja ylellisen huvilan suurelle tontille, jonka Carré oli hankkinut läheltä Bazochesin kylää, kumpuilevaan historialliseen maastoon Rambouilletin metsän lähellä. Arkkitehtuurin lisäksi Aallon tuli suunnitella mahdollisimman yksityiskohtaisesti sisustus sekä koko tontin maisemointi istutuksineen.

Talon kalteva kattolinja mukailee maaston muotoa. Katon materiaalina on sinertävä normandialainen liuskekivi, perustukset ja osa seinistä ovat Chartresin kalkkikiveä. Lisäksi julkisivuissa käytettiin valkoiseksi slammattua tiiltä sekä marmoria. Talon tuli muodostaa eksklusiivinen näyttelytila taidekauppiaan kokoelman helmille, joten sisätilat jakautuivat vieraiden ja asiakkaiden viihdyttämiseen tarkoitettuihin huoneisiin sekä yksityisempiin asuintiloihin. Tilavassa sisääntulohallissa on kookkaat seinäpaneelit taideteosten ripustamista varten sekä vapaamuotoisesti polveileva korkea puukatto, jonka rakensivat Suomesta tuodut puusepät. Heidän työtään oli myös suuren olohuoneen porrastettu puinen alakatto. Olohuoneen panoraamaikkunat avautuvat laajaan maisemaan.

Erityisesti taloon suunnitellut valaisimet, huonekalut sekä kiintokalusteet useine ainutlaatuisine yksityiskohtineen muodostavat yhdessä taideteosten kanssa kokonaisuuden, joka kilpailee modernissa ylellisyydessä Villa Mairean kanssa. Herra ja rouva Carrén makuuhuoneet sekä niihin liittyvä suomalainen sauna ja tuulelta suojattu yksityinen puutarha ovat niin ikään huolellisesti suunniteltuja. Keittiön, toimiston ja ylellisen vierashuoneen ylle nousevan katonharjan alle jää tilaa neljälle palvelijan huoneelle.

Talo liittyy pengerretyillä ruohoportailla ympäröivään vanhaan puutarhaan. Samantapaista ratkaisua Aalto käytti esimerkiksi Säynätsalon kunnantalossa sekä Muuratsalon koetalossa.  Lounaaseen laskeutuvat amfiteatterimaiset kiviportaat Aallon arkkitehtitoimiston sisäpihan tapaan. Lisäksi taloon kuuluu autotalli ja uima-allas. Maison Louis Carré vihkittiin käyttöön 1959, mutta rakennustyöt jatkuivat vuoteen 1961.

Viipurin kirjasto

Viipurin kirjasto oli yksi ensimmäisistä rakennuksista, jotka tekivät Alvar Aallosta tunnetun maailmalla. Kirjaston kilpailu- ja suunnitteluhistoria liittyy keskeisesti Alvar Aallon siirtymiseen klassismista funktionalismiin. Viipurin kirjastokilpailun yhteydessä kehitetyt ideat säilyivät keskeisinä Aallon toimistossa koko sen toiminnan ajan. Rakennuksessa on kaksi pääosaa: itse kirjasto eri osastoineen ja toiseksi kirjastotoiminnan yhteiskunnallisesti aktiivinen osa, kerhohuoneistot. Viipurin kirjasto olikin aikanaan ensimmäisiä kirjastoja Suomessa, johon liitettiin mahdollisuus myös muulle toiminnalle.

Kirjaston suunnitelmissa kiinnitettiin poikkeuksellista huomioita myös tilojen muunneltavuuteen, muun muassa käyttämällä verhoja huonealoja erottavana tekijänä. Rakennus koostuu kolmesta erillisestä kirjastosta: pääsalista, lastenkirjastosta ja lehtisalista. Rakennuksen pääsisäänkäynti on kirjaston pohjoisjulkisivulla kun taas lastenkirjaston ja lehtisalin sisäänkäynnit sijaitsevat rakennuksen itä- ja eteläjulkisivuilla. Rakennuksen selkeän muotokielen lisäksi funktionalismin piirteitä ovat löydettävissä sen vaaleassa ja koruttomassa julkisivussa, tasakatossa, kattoikkunoissa sekä pitkissä ikkunalinjoissa.

Nykyään Viipurin kirjasto on sekä paikallisille tärkeä, kaikille avoinna oleva julkinen rakennus että suosittu matkakohde Alvar Aallon arkkitehtuurista kiinnostuneille.

Alvar Aallon kotitalo

Alvar Aallon kotitaloon voit tutustua etukäteen varattavalla opastetulla kierroksella ympäri vuoden. Vuonna 1934 Aino ja Alvar Aalto hankkivat tontin Helsingin Munkkiniemestä Riihitieltä lähes luonnonvaraisesta ympäristöstä ja alkoivat suunnitella omaa taloa. Rakennus valmistui vuonna 1936 Aaltojen kodiksi ja ateljeeksi. Aallot suunnittelivat rakennuksen, jonka yksinkertaiset, luonnolliset materiaalit pehmentävät modernin arkkitehtuurin muotokieltä. Oman kotitalon suunnittelu antoi myös mahdollisuuden erilaisiin rakenne- ja materiaalikokeiluihin.

Aallon arkkitehtitoimisto toimi Riihitiellä sijaitsevassa rakennuksessa vuoteen 1955 saakka, jolloin erillinen ateljee rakennus valmistui osoitteeseen Tiilimäki 20. Alvar Aalto asui Riihitien talossa kuolemaansa saakka, minkä jälkeen rakennus oli pitkään perheen käytössä. Nykyisin rakennus on avoinna yleisölle kotimuseona. Huomioithan, että rakennussuojelulailla suojeltu talo on Alvar Aalto -säätiön museokohde, johon pääsee tutustumaan vain opastetuilla kierroksilla. Kotitalossa toimii myös museokauppa.

Aerolan rivitalot Vantaalla

Vuoden 1952 kesäolympialaisten saaminen Suomeen vauhditti osaltaan nykyisen Helsinki-Vantaan lentokentän rakentamista. Suomen reittilentoliikenne oli myös kasvanut nopeasti 1940-50 -lukujen taitteessa. Malmin lentokenttä, joka oli valmistunut vuonna 1936, ei enää pystynyt vastaamaan kasvavaan kysyntään ja uusi lentokenttä päätettiin rakentaa. Uusi lentokenttä valmistui vain reilu kuukausi ennen Olympialaisten alkua. Helsinki-Vantaan lentokentän avajaisten jälkeen Alvar Aallon arkkitehtuuritoimisto sai toimeksiannon suunnitella työsuhdeasuntoja Finnairin edeltäjän Aero Oy:n korjaamohenkilökunnalle uuden lentokentän läheisyyteen.

Vuoden 1952 luonnoksissa Aerolan asuinalueen rivitalot sijoitettiin alunperin aivan uuden lentokentän kupeeseen. Vuoden 1953 luonnoksissa asuinalue oli sijoitettu jo nykyiselle paikalleen, hieman kauemmas lentokentästä. Aerolan rivitalokokonaisuus koostuu kahdesta identtisestä rinteeseen porrastuvasta 2-kerroksisesta rivitalosta, joissa molemmissa on yhteensä 20 erikokoista asuntoa.

Rivitalojen läntisellä puolella ovat sisäänkäynnit yksiöihin sekä päädyn kolmioon ja itäisellä puolella sisäänkäynnit kolmioihin, jotka sijaitsevat kahdessa kerroksessa. Rivitalojen eteläpäädyn toisessa kerroksessa on myös rakennuksen suurin asunto, jossa on neljä huonetta ja keittiö. Jokaiseen asuntoon on oma sisäänkäynti ulkoa, joiden yhteydessä on myös pieni piha-alue. Rivitalojen päädystä löytyy autotallit ja kellaritiloista asukkaiden huonekohtaiset varastot. Samalle tontille rivitalojen väliin sijoitettiin erillinen L-muotoinen sauna- ja pesutuparakennus, jonka yhteydessä on myös lämpökeskus.

Vaaleaksi rapattu rakennuskokonaisuus rakennettiin vuosina 1953-55. Aallon toimisto suunnitteli Aerolan rivitalot alun perin osaksi laajempaa kokonaisuutta, johon kuului myös neljä kerrostaloa sekä muutamia pientaloja. Toteutuneet rivitalot sekä sauna- ja pesutuparakennus olivat Aallon suunnitelman ensimmäinen vaihe. Suunnitelman toinen vaihe jäi kuitenkin kokonaan toteutumatta ja sen paikalle rakennettiin myöhemmin ammattioppilaitos.

Aerolan rivitalot muodostavat Vantaalle rakennushistoriallisesti merkittävän kokonaisuuden. Vuonna 2008 kokonaisuus myös suojeltiin asemakaavamuutoksella. Osa asuntojen sisätiloista on myös suojeltu. Aerolassa alkoi peruskorjaus vuonna 2018. Arkkitehtitoimisto A-Konsultit laati Aerolan korjaussuunnitelmat ja niissä kuultiin myös Vantaan kaupunginmuseota sekä Alvar Aalto -säätiötä. Ensimmäisen talon kunnostus valmistui keväällä 2020 ja toisen talon kunnostustyöt on aloitettu.

Alvar Aallon ateljee

Alvar Aallon ateljeehen voit tutustua etukäteen varattavalla opastetulla kierroksella ympäri vuoden. Tunnin mittaisella vierailulla tutustutaan Helsingin Munkkiniemessä sijaitsevan Aallon arkkitehtitoimiston tarinaan ja arkkitehtuuriin oppaan johdolla. Aikaa jää myös omatoimiseen tunnelmointiin, valokuvaamiseen, skissailuun ja museokauppaostoksiin. Ateljee valmistui Alvar Aallon arkkitehtitoimiston käyttöön vuonna 1955. Vuosikymmen oli aktiivista aikaa arkkitehtitoimistolle ja suurten toimeksiantojen takia toimisto tarvitsi lisää työtilaa.

Rakennus on kävelymatkan päässä Aallon omasta talosta, jossa arkkitehtitoimisto aiemmin sijaitsi. Alvar Aallon ateljee kuuluu Aallon 50-luvun rakennusten parhaimmistoon. Aallon arkkitehtitoimisto muutti valkoiseen ateljeerakennukseen heti sen valmistuttua ja monet Aallon tunnetuimmista töistä suunniteltiin ateljeessa. ”Rakennustaidetta ei voi syntyä konttorimaisessa ympäristössä” totesi Alvar Aalto. Hän suunnitteli rakennukseen vapaamuotoisen ateljeeosan sekä piirustussalin, jonka valaistuksessa hyödynnettiin luonnonvaloa. Rakennuksen muurimainen, valkoiseksi slammattu, suljettu massa kätkee sisäpihaansa amfiteatterimaisen puutarhan. Puutarhan liuskekiviaskelmilla toimiston väki saattoi istuskella, kuunnella esitelmiä tai katsella valkoiseen muuriin heijastettuja diaesityksiä.

Alvar Aallon Helsinki

Merellinen Helsinki on Suomen suurin kaupunki, josta löytyy useiden Alvar Aallon suunnittelemien rakennusten lisäksi edustava kattaus eri vuosikymmenten ja aikakausien suomalaista arkkitehtuuria.

Pikkukaupungissa, Kuortaneella syntynyt Aalto valmistui arkkitehdiksi vuonna 1921 Helsingin Teknillisestä korkeakoulusta. Hän perusti vuonna 1923 Jyväskylään ensimmäisen toimistonsa, jonka nimi oli juhlallisesti Arkkitehtuuri- ja monumentaalitaiteen toimisto. Arkkitehtitoimisto siirtyi ensin Turkuun ja sieltä lopulta Helsinkiin 1930-luvun alussa.

Aalto oli osallistunut nuorena useisiin merkittäviin pääkaupungin arkkitehtuurikilpailuihin: esimerkiksi Eduskuntatalon ja olympiastadionin suunnittelukilpailuihin.

Yhdessä arkkitehti Aino Aallon kanssa suunniteltu kotitalo valmistui vuonna 1936 Munkkiniemeen, alueelle joka ei vielä silloin ollut virallisesti osa Helsingin kaupunkia. Nykyisin kotimuseona toimivaan taloon suunniteltiin myös ateljeesiipi arkkitehtitoimiston käyttöön. Alue oli Aallolle tuttu: hän suunnitteli esim. 1930-luvun alussa toteutumattomaksi jääneen asuinalueen M.G. Stenius-yhtiölle Munkkiniemeen. Kansaneläkelaitoksen työntekijöille suunnitellut asuinkerrostalot sen sijaan valmistuivat alueelle vuonna 1954.

Vuonna 1955 Munkkiniemeen lähelle kotitaloa valmistui uusi rakennus laajenevan arkkitehtitoimiston tarpeisiin. Alvar Aallon ateljee on nykyisin Alvar Aalto -säätiön päätoimipaikka ja suosittu arkkitehtuurimatkailijoiden vierailukohde.

Helsingin seudulle on vuosien saatossa noussut useita Aallon suunnittelemia rakennuksia. Kansaneläkelaitoksen ja Enso-Gutzeitin pääkonttorit sisustuksineen suunniteltiin huolellisesti jokaista yksityiskohtaa myöten vaativien asiakkaiden tarpeisiin. Keskustassa sijaitsevat mm. yleisölle avoimet Rautatalo ja Akateeminen kirjakauppa sekä jo vuonna 1937 avattu ravintola Savoy, jonka alkuperäisessä asussaan säilyneen sisustuksen Aino ja Alvar Aalto suunnittelivat yhdessä.

Kulttuuritalo valmistui vuonna 1958 lähelle Helsingin keskustaa. Edelleen monipuolisten tapahtumien käytössä olevaan, rikkaan historian omaavaan taloon pääsee tutustumaan opastetuilla kierroksilla.

Vuonna 1959 Helsingin kaupunginhallitus antoi Aallolle tehtäväksi keskustasuunnitelman tekemisen Kamppi-Töölönlahden alueelle. Aalto hahmotteli Helsingille uutta monumentaalikeskustaa mutta lopulta suunnitelmista ei toteutettu kuin pieni osa – Töölönlahden rannalle suunnitellusta kulttuurirakennusten rivistöstä Finlandia-talo oli ainoa, joka rakennettiin.

Kongressi- ja konserttisaliksi suunniteltu Finlandia-talo on yksi viimeisimmistä Aallon toimiston suunnittelemista rakennuksista. Finlandia-taloa suunniteltiin vuosina 1967–71 ja 1973–75. Alvar Aalto kuoli vuonna 1976, pian Finlandia-talon valmistumisen jälkeen. Merkkirakennukseen pääsee tutustumaan opastetuilla kierroksilla ja eri tapahtumien yhteydessä.

Tehtaanmäen asuinalue ja koulu Kouvolan Inkeroisissa

Alvar Aallon Tehtaanmäelle suunnittelemat rakennukset ajoittuvat vuosiin 1937-1956. Kouvolassa sijaitseva kokonaisuus muodostuu tehdasrakennuksista, Rantalinjan paritaloista, Tervalinjan rivitaloista, kolmesta omakotitalosta (Insinööritalot), kolmesta kerrostalosta, Tehtaanmäen koulusta ja Karhunkankaan omakotitaloista.

Tampella Oy perusti 1930-luvun lopulla Inkeroisiin Anjalan paperitehtaan ja rakennutti tehtaan (1937-38) lisäksi myös asuntoja työntekijöille, insinööreille ja työnjohtajille. Alvar Aalto suunnitteli lukuisten tehdas- ja asuinrakennusten lisäksi muutos- ja laajennustöitä alueen olemassa olevaan rakennuskantaan. 1980-luvulla paperitehdasta uusittiin ja Tampellan tehdas siirtyi Stora Enson omistukseen vuonna 1993.

Aalto laati muutossuunnitelmat tehtaan pääkonttorin sisäänkäyntiin ja pohjakaavaan sekä lähistöllä sijaitsevaan isännöitsijäntaloon. Suuri osa tehdasalueen asuinrakennuksista valmistui 1938, Tehtaanmäen koulu vuonna 1940. Aallon Inkeroisiin vuonna 1937 suunnittelema asemakaava kattoi koko Inkeroisten keskustan, mutta toteutui vain Karhunkankaalla ja tehtaan läheisyydessä.

Aallon suunnittelemat rakennukset olivat aikanaan moderneja ja uudenaikaisia. Suunnittelun oli täytettävä tehtävänsä rationaalisesti ja taloudellisesti kannattavasti. Aalto arvosti teknologiaa ihmisen palveluksessa, parempien asumisolojen mahdollistajana. Aallolle arkkitehtuuri ei ollut universaalisti paikasta toiseen monistettavissa, vaan suunnittelu tapahtui alueen maaston ja maiseman ehdoilla. Rakennukset sijoitettiin maisemaan, luonto sai jäädä lähelle.

Inkeroisten projekti linkittyy Aallon hieman aiemmin suunnitteleman Sunilan selluloosatehtaan ja asuinalueen rakennuttamiseen, kun teollisuusyritysten yhtymään kuulunut Tampella vakuuttui Aallon arkkitehtitoimiston suunnittelutaidoista. Sunila rakennettiin neitseelliseen maastoon, kun taas Inkeroinen sopeutettiin olemassa olevaan rakennuskantaan sekä asutuksen että teollisuuden suhteen.

Inkeroisissa sosiaalinen hierarkia ilmeni talotyypeissä ja rakennustyylissä. Insinööreille rakennettiin omakotitaloja, joista yli-insinöörin asuintalo oli suurin; työnjohtajat asuivat paritaloissa; virkailijat ja työntekijät rivi- ja kerrostaloissa. Modernismin sosiaalisen vastuuntunnon ja tasa-arvon hengessä kaikille pyrittiin takaamaan hyvät elinolot. Esimerkiksi Tervanlinjan ja Rantalinjojen taloihin tuli sisään lämmin vesi.

Tehtaanmäellä oli kaksi yleistä saunaa, jollainen myös Karhunkankaan omakotialueelle rakennettiin. Asunnoista haluttiin luoda näköyhteys luontoon, tuoda puutarhat ja ulkoterassit sisätilojen jatkumoksi. Ihmisen oli saatava asua myös vapaasti ja riippumattomasti.

Kymijoki on muovannut koko Kymenlaakson historiaa ja synnyttänyt Kouvolaan moninaisia maanviljelyn ja teollisuuden, talojen ja taajamien kulttuuriympäristöjä. Sahat ja puunjalostusteollisuus sijoittuivat vesivoiman ja -reittien varrelle.

Metsäteollisuuden suuryritykset edistivät kaupunkien kasvua, uudistivat elinkeinorakennetta ja vaikuttivat sosiaalisten yhdyskuntien muodostumiseen. Teollisuusalueelle ominainen maisema syntyi tehtaasta savupiippuineen, jonka ympärille asettuivat tehtaanjohtajien huvilat ja työntekijöiden asuinrakennukset.

Anjalan ja Inkeroisten puunjalostusteollisuus sai alkunsa Ankkapurhasta, eli suuresta koskesta. Inkeroisissa paperi- ja kartonkitehtaiden historian kerrokset näkyvät eri rakennusvaiheiden kautta. Alueen vanhimpia rakennuksia ovat 1800-luvun lopun punatiiliset tehdasrakennukset ja perinteiset puurakenteiset asuintalot. Arkkitehti A.M. Hedbäckin suunnittelema kartonkitehdas vuodelta 1887 on rakennuksista vanhin ja säilynyt sisätiloiltaan lähellä alkuperäistä. Vanhassa kartonkitehtaassa toimii Ankkapurhan teollisuusmuseo, jossa on nähtävillä Inkeroisiin 1897 hankittu Suomen ensimmäinen jatkuvakäyntinen kartonkikone. Tehtaan kerho, entinen koulurakennus, on valmistunut 1890-luvun keskivaiheilla, nykyinen tehtaan Klubi vuodelta 1892 on ollut alunperin asuinkäytössä. Arkkitehti B. Federleyn suunnittelema Inkeroisten kirkko valmistui 1910, S. Frosteruksen ja O. Gripenbergin suunnittelema vesivoimalaitos rakennettiin vuosina 1921-1922.

Kouvolan Aalto-kohteet

Alvar Aallon merkittävimmät työt Kouvolassa sijaitsevat Inkeroisissa, Ankkapurhan kulttuuripuiston alueella Inkeroisissa. Aallon suunnittelemat rakennukset ajoittuvat vuosiin 1937-1956. Kokonaisuuteen kuuluvat Tehtaanmäen teollisuusrakennusten lisäksi Rantalinjan paritalot ja Tervalinjan rivitalot, kolme Insinööritaloa sekä kerrostaloja tehtaan työntekijöille. Kouvolan kaupungista voi bongata myös Kasarminmäen portinpylväät, jotka nuori arkkitehti suunnitteli armeija-aikanaan varuskunta-alueelle.

Aluetta täydentävät vuonna 1940 valmistunut Tehtaanmäen koulu ja Karhunkankaan omakotialue, jonka asuinrakennuksista suuri osa valmistui vuonna 1938. Tehtaanmäen koulu on ainoa Aallon suunnittelema vielä toimiva alakoulu. Aallon vuonna 1937 suunnittelema kaava kattoi koko Inkeroisten keskustan, mutta toteutui vain Karhunkankaalla ja tehtaan läheisyydessä.

Kouvolan keskusta-alue on myös kiinnostava kohde arkkitehtuurimatkailijalle. Modernismia edustava Kouvolan hallintokeskus on Museoviraston luetteloima valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Kouvolan kaupungintalo (Bertel Saarnio, Juha Leiviskä, 1964-68, 1969) on kansainvälisen DOCOMOMO-järjestön luokittelema modernin arkkitehtuurin merkkiteos. Uudistettu kävelykatu Manski kauppoineen ja kahviloineen houkuttelee ostoksille ja levähtämään. Kulttuurinnälkäinen matkailija suuntaa tutustumaan myös Poikilo-museoihin kuuluvan Kouvolan taidemuseon tasokkaisiin näyttelyihin ja valoa tulvivaan museorakennukseen.