Pääkaupunkiseutu - Visit Alvar Aalto

Halki Suomen modernismin hengessä

Lähde matkalle pohjoisesta etelään tutustuen Alvar Aallon arkkitehtoniseen ilmaisuun – Rovaniemen komeasta kulttuurikeskittymästä historialliseen Turkuun.

Tämä kiertomatkan aikana löydät maailman, jossa betoni, lasi ja luonto sulautuvat saumattomaksi, kauniiksi jatkumoksi. Ihastele Helsingin Finlandia-talon rohkeaa modernismia ja koe Säynätsalon kaupungintalon rauha keskellä järvimaisemaa. Rovaniemelle Aalto suunnitteli kokonaisen kulttuurikeskuksen, mukaan lukien Rovaniemen kaupungintalo, -kirjasto ja Lappia-talo. Viivähdä Turussa tutustumassa Alvar ja Aino Aallon modernien taideteosten alkulähteisiin – rakennuksiin, jotka olivat uuden arkkitehtonisen aikakauden pioneereja.

Siirtyessäsi kaupunkien vilskeestä rauhallisiin järvimaisemiin voit keskittyä Aallon vision inspiroimana pohdiskelemaan ja löytämään uutta ymmärrystä rakennetun ympäristön ja luonnon harmoniasta.

Kiertomatka lyhyesti: 9 päivän matka, joka kattaa Alvar Aallon arkkitehtuuria Suomen keskeisissä kaupungeissa. Tämä matkapaketti kattaa majoitukset, valitut ateriat, pääsymaksut sekä opastetut kierrokset.

Tehtaanjohtajan asuintalo Kantola ja rantasauna Sunilassa

Vuonna 1937 tehtaanjohtaja Lauri Kannolle valmistunut erillistalo Kantola sijaitsee Sunilan asuinalueella Kotkassa. Kantolan mäntymetsäinen puistopiha avautuu kohti meren rantaa ja sieltä on myös ainutlaatuiset näkymät kohti Sunilan sellutehdasta – kerran maailman kauneimmaksikin kutsuttua. Kantola ympäristöineen kertoo kävijälleen arkkitehtuurin ja metsäteollisuuden yhteisestä historiasta alueella, sekä niiden vaikutuksista toisiinsa.

Sunilan Kantolaan voi varata ryhmille opastetun talon esittelyn ja se palvelee myös kokous- ja juhlatilana. Lisäksi Kantolan miljöö tarjoaa uniikit puitteet erilaisille tapahtumille ja näyttelyille. Kantola mahdollistaa yksityiset tilaisuudet pienille ryhmille, mutta soveltuu hyvin jopa 80 henkilön tilaisuuksiin. Kantolassa on lisäksi 4 kahden hengen majoitushuonetta, jotka palvelevat muiden tilavarausten yhteydessä.

Aallon suunnittelema hirsirunkoinen rantasauna taas on varattavissa noin 10–15 henkilön ryhmille, ja tarjoaa saunomisen lisäksi terassiltaan ehkäpä koko Sunilan upeimman näkymän tehtaalle – sen siluetin ja valojen piirtyessä yötaivaalle.

Helsingistä Kantolaan ajaa noin 1,5 h ja matkaa Kotkan keskustaan on 13 km. Saapua voi myös vaikka pyörällä, tai suoraan Sunilan laituriin veneellä. Laituri on tarkoitettu lyhytaikaiseen pysäköintiin.

Alvar Aallon kotitalo

Alvar Aallon kotitaloon voit tutustua etukäteen varattavalla opastetulla kierroksella ympäri vuoden. Vuonna 1934 Aino ja Alvar Aalto hankkivat tontin Helsingin Munkkiniemestä Riihitieltä lähes luonnonvaraisesta ympäristöstä ja alkoivat suunnitella omaa taloa. Rakennus valmistui vuonna 1936 Aaltojen kodiksi ja ateljeeksi. Aallot suunnittelivat rakennuksen, jonka yksinkertaiset, luonnolliset materiaalit pehmentävät modernin arkkitehtuurin muotokieltä. Oman kotitalon suunnittelu antoi myös mahdollisuuden erilaisiin rakenne- ja materiaalikokeiluihin.

Aallon arkkitehtitoimisto toimi Riihitiellä sijaitsevassa rakennuksessa vuoteen 1955 saakka, jolloin erillinen ateljee rakennus valmistui osoitteeseen Tiilimäki 20. Alvar Aalto asui Riihitien talossa kuolemaansa saakka, minkä jälkeen rakennus oli pitkään perheen käytössä. Nykyisin rakennus on avoinna yleisölle kotimuseona. Huomioithan, että rakennussuojelulailla suojeltu talo on Alvar Aalto -säätiön museokohde, johon pääsee tutustumaan vain opastetuilla kierroksilla. Kotitalossa toimii myös museokauppa.

Espoo ja Otaniemen yliopistokampus

Helsingin länsipuolella oleva Espoo on osa pääkaupunkiseutua. Alvar Aallon tunnetuin työ Espoossa on Otaniemen yliopistokampus, joka tunnetaan nykyisin nimellä Aalto-yliopisto. Teknilliseksi korkeakouluksi valmistuneen alueen esikuvana olivat amerikkalaiset yliopistokampukset, jotka saivat suomalaisen vastineensa Aallon toteuttamana. Lähellä Helsinkiä sijaitseva alue on aktiivisen täydennysrakentamisen kohteena, mutta Aallon suunnittelemat rakennukset ovat edelleen alkuperäistä vastaavassa käytössä.

Otaniemen ytimessä on 1950-luvulta lähtien rakennettu puistokampus, jossa on Alvar Aallon suunnittelema asemakaava ja yksittäisiä hänen ja muiden tunnettujen suomalaisten arkkitehtien, kuten Reima ja Raili Pietilän sekä Heikki ja Kaija Sirénin, suunnittelemia rakennuksia. Otaniemen kampus on osa Aalto-yliopistoa.

Otaniemestä ja läheisestä Harjuviidasta löytyy Aallon toimiston suunnittelemana useita eri rakennustyyppejä: voimalaitoksesta vesitorniin ja kauppakeskuksesta asuintaloihin. Espoon alueelle Aalto teki myös toteutumatta jääneitä asuinalueiden kokonaissuunnitelmia.

Teknillisen korkeakoulun päärakennus 1949/1953-65
Teknillisen korkeakoulun kirjasto 1964-70
Liikuntakeskus Otahalli 1949-52
Voimalaitos 1960-64

Teknillisen korkeakoulun päärakennus 1949/1953-65

Alvar Aalto voitti Espoon Otaniemeen sijoittuvan teknillisen korkeakoulun suunnittelukilpailun vuonna 1949. Päärakennuksen lisäksi tälle kampukselle suunniteltiin Aallon toimistossa useita muitakin rakennuksia. Päärakennus suunniteltiin vuosina 1953–55. Teknillinen korkeakoulu on nykyisin osa Aalto-yliopistoa ja päärakennus tunnetaan Kandidaattikeskuksen nimellä.

Rakentaminen aloitettiin vuonna 1964 ja päärakennus vihittiin käyttöönsä vuonna 1966. Se rakennettiin vanhan Otnäsin kartanon paikalle. Päärakennuksen korkealle kohoavasta, portaittain nousevasta auditoriosta tuli kampuksen kiintopiste. Amfiteatterimotiivi on usein toistuva teema Aallon arkkitehtuurissa.

Päärakennus on jaettu useammaksi rakennusyksiköksi, joiden väliin jää suojaisia pihoja. Julkisivu on verhoiltu erikoisvalmisteisella tummanpunaisella tiilellä, mustalla graniitilla ja kuparilla. Otaniemen kampuksen suunnittelu perustui jalankulun erottamiselle autoliikenteeltä. Kävelytiet yhdistävät eri laitosrakennukset toisiinsa puistomaisessa ympäristössä. Päärakennuksen sisäänkäynti on helposti saavutettava sekä auto- että kävelyreittien kautta.

Päärakennusta on myöhemmin laajennettu ja Otaniemen alue on edelleen runsaan täydennysrakentamisen kohde.

Kampusalue on avoinna vierailijoille.

Teknillisen korkeakoulun kirjasto 1964-70

Teknillisen korkeakoulun kirjasto muodostaa yhdessä päärakennuksen kanssa Otaniemen kampuksen keskuksen. Kirjasto tunnetaan nykyisin nimellä Aalto-yliopiston Harald Herlin -oppimiskeskus.

Sisäänkäynti punatiiliverhoiltuun rakennukseen on sekä puiston että Otaniementien puolelta. Luku- ja lainaussalit sijaitsevat rakennuksen toisessa kerroksessa. Tilan keskipiste on suuri lainaustiski, jonka vierestä pääsee portaita pitkin alempaan sisääntulokerrokseen.

Kirjaston sisätilat suunniteltiin niin, että siellä oli miellyttävä työskennellä. Lainaus- ja lukusalit saavat luonnonvaloa epäsuorasti katto- ja yläikkunoista. Aalto otti suunnittelussa huomioon myös Otaniementien liikenteen pyrkien rauhoittamaan sisätilat liikenteen häiriöiltä.

Avoinna kirjastona. Kampusalue on avoinna vierailijoille.

Liikuntakeskus Otahalli 1949-52

Otaniemen urheiluhallin suunnittelu aloitettiin vuonna 1950 ja se otettiin käyttöön Helsingin kesäolympialaisissa vuonna 1952. Rakennus tunnetaan Otahallina.

Alkujaan rakennus koostui kahdesta osasta, valkoisella tiilellä verhoillusta pienestä hallista sekä suuremmasta puurakenteisesta ja maapohjaisesta hallista. Puurakenteisen hallin kattoristikon jänneväli on 45 metriä. Hallien väliin Aalto suunnitteli katsomon.

Rakennukseen on tehty lukuisia muutoksia vuosien varrella ja se on edelleen alkuperäisessä käytössään.

Avoinna urheiluhallina.

Voimalaitos 1960-64

Keskuslämpövoimala Otaniemen yliopistokampukselle rakennettiin kahdessa vaiheessa vuosina 1960–64. Yliopistokampuksen keskellä oleva voimalaitos on yksi esimerkki Aallon voimalaitosrakennuksista.

Rakennuksen julkisivu on verhoiltu punatiilellä. Suuret ikkunat keventävät voimalaitoksen rakennusmassaa. Nelikulmaisten ikkunoiden läpi voi nähdä sisälle. Tämä ilmentää modernin arkkitehtuurin romantisoivaa suhdetta tekniikkaan.

Aalto suunnitteli useita voimalaitosrakennuksia, usein teollisuuslaitosten yhteyteen. Otaniemen
voimalaitos on keskeisellä paikalla ja näyttävästi esillä. Rakennusta on laajennettu ja siihen on tehty
muutoksia vuosien varrella.

Voimalaitos on nähtävissä ulkopuolelta.

Erottajan paviljonki

Väestösuojan sisäänkäynniksi suunniteltu pieni rakennus sijaitsee keskeisellä paikalla Helsingin ydinkeskustassa. Lähellä Akateemista kirjakauppaa sijaitseva Erottajan paviljonki on Aallon tuotannossa kuriositeetti, joka muistuttaa yhdestä Helsingin keskustaa koskeneesta laajemmasta ja toteutumattomaksi jääneestä suunnitelmasta. Erottajan paviljongin historia liittyy sota-ajan vaiheisiin. Helsingin kaupunki järjesti vuonna 1941 arkkitehtuurikilpailun, joka koski Erottajan mäen alle rakennettavan väestönsuojan ympäristön järjestelyä. Kutsukilpailun tehtävänä oli suunnitella suojan sisäänkäynti, jonka yhteyteen sai sijoittaa ”mukavuuslaitoksia, virvoitusjuoma-, sanomalehti- ja puhelinkioskeja”. Samalla tuli suunnitella Erottajan alueen uusi liikennejärjestely. Aallon arkkitehtitoimisto voitti kilpailun ehdotuksella nimellä “Hurra för den lilla skillnaden”. Erottajan paviljonki onkin yksi varhaisimpia Aallon Helsinkiin suunnittelemia rakennuksia.

Sotatilan vuoksi Aallon alkuperäinen suunnitelma jäi toteuttamatta, ja paikalle suunniteltiin ja rakennettiin aluksi vain väliaikaiseksi tarkoitettu puinen rakennelma portaineen. Lopulta nykyinen paviljonki rakennettiin vasta vuonna 1951. Toteutunut paviljonki poikkeaa kilpailuehdotuksesta huomattavasti koska Aalto halusi muokata suunnitelmiaan. Aallon toimiston osuus rakennuksesta on paviljongin maanpäällinen osa sekä sen portaikko. Helsingin kaupungin rakennustoimisto suunnitteli paviljongin maanpinnan alapuolella sijaitsevat tilat. Aallon suunnittelemat uudet liikennejärjestelyt jäivät myös toteutumatta.

Erottajan paviljonki on kaupunkikuvassa miltei huomaamaton vaatimattomuudessaan, mutta se on pienikokoinen mestariteos. Paviljongin julkisivussa käytetyt materiaalit kuten pronssi ja graniitti ovat arvokkaita. Rakennuksessa on myös pronssisia yksityiskohtia kuten sen ulkoseinää kiertävä käsijohde, ikkunaprofiilit sekä ulko-ovet. Paviljongin seinät ovat osaksi lasia, koska Aalto todennäköisesti koki läpinäkyvän rakennuksen olevan liikenteen kannalta turvallisempi.

Erottajan paviljonkia on muuteltu useasti sen valmistumisen jälkeen. Muun muassa rakennuksen alkuperäiset lasiset ilmanvaihtokanavat on muutettu messinkisiksi, kattoikkuna kukkaverkkoineen on poistettu sekä portaikon alkuperäinen punatiililaatta on peitetty. Muutokset ovat valitettavasti osaltaan heikentäneet rakennuksen arkkitehtonista arvoa.

Finlandia-talo

Finlandia-talo valmistui Helsingin keskustaan vuonna 1971 ja sen lisärakennus vuonna 1975. Rakennus suunniteltiin kongressi- ja konserttikäyttöön. Finlandia-taloon pääsee tutustumaan opastetuilla kiertokäynneillä.

Finlandia-talon sijainti perustuu Aallon 1960-luvulla tekemiin Helsingin keskustasuunnitelmiin. Rakennuksen oli tarkoitus olla osa kulttuurirakennusten keskittymää Töölönlahdella. Toteutumattomaksi jääneissä suunnitelmissa Helsingin pääsisääntuloväylä sijoitettiin lahden vastakkaiselle puolelle. Rakennuksen pääjulkisivu avautuu tähän suuntaan.

Ulko- ja sisäpinnoissa käytetty marmori viittaa Aallon innoituksen lähteeseen, Välimeren maiden kulttuuriin. Sisustus huonekaluineen ja valaisimineen suunniteltiin huolellisesti kokonaisuuteen sopiviksi.

Vuonna 1962 Helsingin kaupunki antoi Alvar Aallolle tehtäväksi suunnitella konsertti- ja kongressirakennuksen, ensimmäiseksi Helsingin keskustasuunnitelman toteutettavaksi osaksi.
Rakennuksen pääpiirteet näkyivät jo varhaisimmissa suunnitelmissa; eräs huomattavimmista muutoksista suunnittelun aikana liittyi kamarimusiikkisaliin, joka oli sijoitettu alkuperäisessä suunnitelmassa suuren konserttisalin tapaan rakennuksen massasta selkeästi poikkeavaksi, korkeaksi osaksi.

Finlandia-talon pääjulkisivu on Aallon keskustasuunnitelman mukaisesti Töölönlahdelle päin, aiotun Terassitorin suuntaan. Töölönlahden puoleinen alin kerros oli varattu autoliikenteelle keskustasuunnitelman ajatusten mukaisesti; Finlandia-talon kunkin osan omien sisäänkäyntien eteen saattoi ajaa suoraan autolla.

Ylempi kerros koostuu sisääntuloauloista jotka avautuvat rakennuksen molemmille puolille, Mannerheimintien puolella suoraan Hesperian puistoon. Sisääntulokerroksessa sijaitsevat myös vaatenaulakot sekä muita aputiloja.

Leveät portaat johtavat sisääntulokerroksesta ylös konserttisalin lämpiöön jonka yksityiskohdat, kuten materiaalivalinnat viittaavat Välimeren maiden kulttuuriin. Aallon toimistossa Finlandia-talon sisustusta suunnittelivat ainakin sisustusarkkitehti Pirkko Söderman ja arkkitehti Elissa Aalto.

Muodoltaan viuhkamaisen, epäsymmetrisen konserttisalin arkkitehtonista ideaa ja akustiikkaa tutkittiin huolellisesti jo luonnosteluvaiheessa. Seinäreliefejä ja muita yksityiskohtia tutkittiin myös pienoismallien avulla. Konserttisalissa on 1750 paikkaa ja pienemmässä, akustisilla kattoelementeillä varustetussa kamarimusiikkisalissa on 350 paikkaa.

Finlandia-talo vihittiin käyttöön joulukuussa 1971. Kongressisiipi oli käyttövalmis 1975 ja siihen kuuluu erillisen aulan lisäksi useita kongressikäyttöön sopivia tiloja. Siiven fasadin muoto mukailee tontilla sijaitsevaa puustoa.

Ravintola Savoyn sisustus

Ravintola Savoy avattiin kesäkuussa 1937 Teollisuuspalatsi-nimisen liike- ja konttorirakennuksen Etelä-Esplanadin ja Kasarmikadun kulmaan. Harry Gullichsen, A. Ahlströmin johtaja, palkkasi Alvar Aallon suunnittelemaan rakennuksen 7. ja 8. kerroksen ravintola- ja juhlatilojen sisustuksen. Ravintolan sisustus toteutettiin Artekin piirustuskonttorissa.

Aino ja Alvar Aalto suunnittelivat ravintola Savoyn sisustuksen yhdessä. Heidän tavoitteenaan oli luoda intiimi ravintola Helsingin kattojen ylle. Ravintolan kattoterassilta avautuukin näkymä puiston ylitse kaupungin keskustaa kohti. Kattoterassi suunniteltiin alunperin kolmiosaiseksi, joista yksi osa oli japanilaistyylinen, toinen eteläeurooppalainen ja kolmas tyyliltään skandinaavinen. Ravintolan sisustus suunniteltiin kokonaisuudessaan verhoja ja astioita myöten. Savoyn sisustuksessa käytettiin myös runsaasti eri puulajeja. Ravintolan kotoinen tunnelma luotiinkin esimerkiksi ravintolan seinien ja katon koivuvanerilla. Ravintolan kalusteet olivat suurimmaksi osaksi Artekin tuotantoa. Ravintola sisustettiin muun muassa Aino Aallon klubituoleilla sekä Alvarin suunnittelemilla Kultakello-valaisimilla. Alkuperäisessä asussaan hyvin säilynyt Savoy toimii edelleen ravintolana ja sen suosion yhtenä salaisuutena onkin ravintolan ajaton ja pelkistetty funktionaalinen tyyli.

Savoy-maljakko

Vuonna 1936 Alvar Aalto osallistui Karhula-Iittalan lasitehtaan järjestämään kilpailuun. Aalto voitti kilpailun ”Eskimoerindens skinnbuxa” -lasisarjalla. Kilpailun voittamisen jälkeen Aallon suunnittelemat lasiesineet olivat esillä Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1937. Tämän jälkeen Aallon suunnitelmia lasiesineitä tilattiin ulkomaita myöten. Ravintola Savoy tilasi tuolloin myös käyttöönsä valikoiman, jolloin Aallon maljakko päätyi osaksi ravintolan sisustusta. Samalla ravintolan nimi Savoy vakiintui myös Aallon maljakon kutsumanimeksi.

Kulttuuritalo

Kulttuuritalo valmistui vuonna 1958 lähelle Helsingin keskustaa. Se suunniteltiin Suomen kommunistiselle puolueelle monitoimitaloksi. Konserttisalin lisäksi rakennukseen tulivat tilat monipuoliselle kulttuuritoiminnalle. Rakennuksen toimistosiivessä on 110 huonetta kokous- ja harrastetilojen lisäksi. Yhdyssiivessä oli aulatiloja, luentosali, luokka- ja kokoushuoneita, kirjasto sekä voimistelusali joka sijoittui pohjakerrokseen. Konserttisalisiiven tärkeimmät tilat olivat 1500 henkilöä vetävä sali, ravintola ja pieni kellarikerroksen elokuvateatteri jota nykyään käytetään kokoustilana.

Rakennuksen punatiilinen, viuhkamainen massa sisältää konsertti- sekä teatterisalit ja suorakulmainen kuparijulkisivuinen osa toimistosiiven. Pääsisäänkäynti on näiden kahden rakennusmassan välisessä matalassa osassa, johon kuljetaan sisäänkäyntipihan kautta. Kadunsuuntainen matala katos erottaa sisäänkäyntipihan kadusta ja yhdistää rakennuksen osat toisiinsa.

Aallon mukaan konserttisalin suunnittelussa akustiset tarpeet olivat etusijalla. Salin seinä- ja kattomateriaalit oli valittu siten että rakennus toimisi sekä kongressi- että konserttikäytössä. Kulttuuritalo on tänä päivänä hyvin aktiivinen konsertti- ja tapahtumapaikka Helsingissä ja rakennus onkin tunnettu hyvästä akustiikastaan. Aalto-kalusteilla ja -valaisimilla sisustettu, yksityiskohdiltaan rikas Kulttuuritalo suojeltiin rakennussuojelulailla vuonna 1989.

Vuonna 1952 Suomen kommunistinen puolue pyysi edustajansa Matti Janhusen välityksellä Aallolta suunnitelmat uudeksi rakennukseksi joka käsittäisi puolueen päämajan, kulttuurikeskuksen ja muita tiloja. Juuri hankittu tontti sijaitsi Helsingissä Alppiharjun kallioiden juurella. Rakennustyötä valvomaan perustettiin yritys Helsingin Kulttuuritalo Oy.

Luonnokset saivat viimeisen muotonsa vuonna 1955 jonka jälkeen rakennustyöt pääsivät käyntiin. Rakennus vihittiin käyttöön 1958. Aalto lähestyi toimeksiantoa jakamalla rakennuksen kolmeen osaan. Alunperin koko rakennuksen piti olla punatiilellä verhoiltu mutta suunnitelmia muutettiin. Viisikerroksinen suorakaiteen muotoinen toimistosiipi verhoiltiin kuparilla ja vapaamuotoinen konserttisalin puoli punatiilellä. Rakennuksen kaareva konserttisalisiiven seinä saatiin aikaan Aallon rakennusta varten suunnittelemilla erityisen muotoisilla tiilillä. Näiden osien väliin jäävä yhdyssiipi rajaa sisäänkäyntipihan yhdessä kadunpuoleisen kupariverhoillun katoksen kanssa suojaisaksi piazzaksi. Pihalla on Wäinö Aaltosen suunnittelema suihkulähde

Sähkötalo, Helsingin Energia

Sähkötalo suunniteltiin silloisen Helsingin kaupungin sähkölaitoksen, nykyisen Helsingin Energian toimitaloksi Helsingin keskustaan, Kamppiin. Rakennuksen sijainti perustuu Aallon keskustasuunnitelmaan vuodelta 1961. Sähkötalo onkin Finlandia talon lisäksi ainoa rakennus, joka rakennettiin Aallon keskustasuunnitelmasta. Rakennuksen suunnittelu aloitettiin vuonna 1965 ja rakennus valmistui vuonna 1973.

Aalto suunnitteli Sähkötalon yhtenäiseksi arkkitehtoniseksi kokonaisuudeksi tontilla sijaitsevan vuonna 1939 valmistuneen Kampin sähköaseman kanssa. Kampin sähköaseman on suunnitellut Gunnar Tacher. Rakennukset yhdistää kattolinja. Sähkötalo onkin hieno esimerkki uudisrakennuksen yhdistämisestä saumattomasti varhaisempaan rakennukseen. Sähkötalo on nykyään olennainen osa Kampin alueen maisemaa.

Sähkötaloon sijoitettiin alunperin pääkonttorin lisäksi sähkön- ja lämmöntuotannon keskusvalvomot, sähköasema sekä asiakaspalvelupiste. Katutasoon suunniteltiin asiakaspalvelukerros ja ylemmät kerrokset varattiin toimistotiloille. Ylimpään kerrokseen tulivat neuvottelutilat sekä henkilökunnan ruokala. Katutason asiakaspalveluhalli suunniteltiin kattoikkunat. Sähkötalon kattoikkunat ovat samankaltaiset kuin esimerkiksi Aallon suunnittelemassa Kansaneläkelaitoksessa.

Sähkötalo oli myös Aallolle tyypillinen kokonaistaideteos, jossa myös rakennuksen alkuperäinen sisustus oli kokonaan Aallon toimiston suunnittelema. Vuosien saatossa Sähkötalon sisustus on kuitenkin muuttunut käyttäjiensä mukana mutta joissain paikoin on palattu takaisin alkuperäiseen sisustukseen. Rakennuksen julkisivut ovat poimutettua kuparipeltiä. Julkisivun nykyinen valaistus on toteutettu 1990-luvulla. Sähkötalon yhtenä sisäseinämateriaalina käytettiin myös lasitettua sauvatiililaattaa.

Sähkötalon kokonaisuus on kuitenkin säilyttänyt yhtenäisen ilmeensä vaikka myös Helsingin Energia on kehittänyt toimintaansa vuosien saatossa muun muassa uusimalla tekniikkaansa. Rakennus on säilyttänyt hyvin alkuperäisen asunsa todennäköisesti koska se on ollut pitkään saman omistajan hallussa.

Sähkötaloa ympäröivä kaupunkimaisema on myös muuttanut muotoaan vuosien aikana. Viimeisimpänä muutoksena oli Kampin liikekeskuksen rakennustyöt, jotka valmistuivat vuonna 2006. Sähkötalo on nykyisin osin liitetty Kampin kauppakeskukseen. Sähkötalon ja Kampin keskuksen välille rakennettiin tuolloin myös maanalainen sisäyhteys. Muutostöiden jälkeen Sähkötalon sydämeen, entiseen asiakaspalveluhalliin sijoitettiin kahvila, joka palvelee asiakkaita ympäri vuoden.

Enso-Gutzeit Oy:n pääkonttori

Enso-Gutzeitin pääkonttori valmistui Helsingin keskustaan, näkyvälle paikalle Eteläsatamaan vuonna 1962. Nykyisin Stora Enson pääkonttorina toimiva rakennus on yksi Aallon kiistellyimmistä töistä.

Aalto halusi suunnitella uuden pääkonttorirakennuksen Helsingin merellisen siluetin osaksi. Pintamateriaaliksi valittu valkoinen Carraran marmori kytkee rakennuksen Pohjoisesplanadin kaupunkitalojen vaaleaan rivistöön. Rakennuksessa on kuusi maanpäällistä kerrosta. Ylin sisäänvedetty kerros jättää tilaa kattoterassille. Pääsisäänkäynti rakennukseen on pylväskäytävän kautta.

Sisustus suunniteltiin huolella yksityiskohtia myöten. Monet kalusteet ja valaisimet suunniteltiin erityisesti tätä rakennusta varten.

Enso Gutzeit ja muut saha-, sellu-, ja metsäteollisuuden merkittävimmät yritykset olivat Aaltojen työn tärkeitä tilaajia. Teollisia kohteita, tehtaita ja asuinalueita on useita ympäri Suomen, joilla voit vierailla.

Kansaneläkelaitos

Kansaneläkelaitoksen pääkonttori (1953-1956) sijaitsee lähellä Helsingin keskustaa. Vivahteikkaan monumentaalinen pääkonttori edustaa Aallon toimistorakennusten parhaimmistoa. Rakennus on edelleen alkuperäisessä käytössään.

Kokonaisuuteen kuuluu 310 huonetta ja 22,500m2. Tilat suunniteltiin huolellisesti käyttäjää varten. Sisustus suunniteltiin kalusteita, valaisimia ja tekstiilejä myöten osaksi kokonaisuutta. Käytetyt materiaalit vaihtelevat tilojen arvokkuuden mukaan, tilojen hierarkia avautuu materiaalivalintojen kautta.

Yleisöllä oli pääsy asiakaspalveluhalliin, kolmikerroksiseen prismanmuotoisilla kattoikkunoilla valaistuun tilaan. Halliin oli alun perin sijoitettu 28 asiakaspalvelukoppia. Rakennuksessa on mm. pieni kirjasto joka lukusyvennyksineen muistuttaa Aallon kirjastorakennuksia, esimerkiksi Viipurin kirjastoa.

Välttääkseen suuren toimistorakennuksen mahdolliset ongelmat tiheästi rakennetulla kaupunkialueella, Aalto hajautti rakennuksen massan pienempiin osiin. Eri korkuiset osat muodostavat väljästi U:n muotoisen rakennusmassan jonka matalammat osat ovat kohti Kirjailijanpuistoa, kätkien sisäänsä korotetun, suojaisan sisäpihan.

Julkisivumateriaaleina käytettiin punatiiltä, kuparia ja mustaa graniittia. Rakennus suunniteltiin yksityiskohtia myöten huolellisesti ja sisätiloissa on lukuisia uniikkeja valaisimia, kalusteita sekä variaatioita aiemmin muissa kohteissa käytetyistä huonekaluista. Sisätiloissa käytettiin myös eri värisiä sauvatiiliä.

Päätalossa järjestetään opastettuja kierroksia kaikille kiinnostuneille maanantaisin klo 14. Kierrokselle tulee ilmoittautua ennakkoon lähettämällä sähköpostia osoitteeseen . Ilmoittautuminen tehtävä viimeistään edellisen viikon keskiviikkona. Opastukselle osallistujien tulee varautua todistamaan henkilöllisyytensä

Rautatalo

Rautatalo valmistui vuonna 1955 Helsingin ydinkeskustaan. Rakennus sai nimensä siihen sijoittuneesta Rautakauppojen keskusjärjestöstä.

Aikanaan edistyksellisen liikerakennuksen sisätilat suunniteltiin huolellisesti yksityiskohtia myöten. Kadun puolella Aalto halusi liittää rakennuksen kupariverhoillun julkisivun harmonisesti viereiseen Eliel Saarisen vuonna 1920 suunnittelemaan rakennukseen.

Rakennuksen pääteema on suuri valopiha jonka ympärille sisätilat kiertyvät. Alakerroksiin sijoitettiin myymälätiloja. Toimistokerrokset rakentuvat katetun marmoripihan ympärille. Kattoikkunoista luonnonvalon saava valopiha viittaa detaljeineen Välimeren maiden arkkitehtuuriin. Keskeisin tila on toisesta kerroksesta ylöspäin aukeava valo- eli marmoripiha.

Rautatalo ja osa sen arvokkaista sisätiloista suojeltiin rakennussuojelulailla vuonna 1991. Rakennus on edelleen käytössä liikerakennuksena. Rakennuksen valopihalla toimii nykyään myös yleisölle avoin kahvila, joka on osin sisustettu Aalto-kalustein.