Musiikki - Visit Alvar Aalto

Rovaniemen Aalto-keskus (hallinto- ja kulttuurikeskus)

Rovaniemen hallinto- ja kulttuurikeskus eli Aalto-keskus on Seinäjoen ohella ainoa Alvar Aallon valmiiksi rakennettu kaupunkikeskus Suomessa.

Aalto-keskuksen kolme rakennusta – kirjasto, Lappia-talo ja kaupungintalo – avautuvat viuhkamaisesti kohti keskustaa avaralla, pitkänomaisella puistoalueella. Ensimmäisenä valmistui kirjasto vuonna 1965. Lappia-talo valmistui kahdessa vaiheessa vuosina 1972 ja 1975. Se jäi viimeiseksi rakennukseksi, jonka Alvar Aalto näki valmistuvan ennen kuolemaansa. Vuonna 1986 valmistuneen kaupungintalon suunnittelutyötä johti Aallon toimistossa hänen puolisonsa, arkkitehti Elissa Aalto.

Rakennusten arkkitehtoniset korosteet on sijoitettu aukion puolelle, jossa ne muodostavat näyttävän kokonaisuuden. Kirjaston yläikkunat nousevat näkyvästi ylös rytmikkäästi taittuvasta umpinaisesta julkisivusta ja tuovat luonnonvaloa lainausosastolle. Lappia-talon salitilojen yläosat kohoavat tunturimaisina suoraviivaisen julkisivulinjan yläpuolella. Kaupungintalossa puolestaan valtuustosalista on muodostettu kidemäinen, muuta rakennusta korkeampi torni.

Aallon arkkitehtuuriksi tunnistettavien piirteiden lisäksi rakennuksia sitovat toisiinsa julkisivumateriaalit – vaalea tiili ja keraaminen sauvatiili. Rakennusten sisätilojen materiaalit ovat harkittuja, samoin kalusteet ja valaisimet, jotka ovat osin Artekin mallistoa, osin Aallon toimiston rakennuksiin suunnittelemia.

Lahden Ristinkirkko

Ristinkirkon (1979) torni kohoaa korkeuteen arkkitehtonisesti vaikuttavana ja puhdaslinjaisena vanhalla kirkonpaikalla, Kolkanmäellä. Kaupunkikuvaan oleellisesti kuuluvan Alvar Aallon (1898-1976) suurteos peilaa tyylikkäästi toisen mestariarkkitehdin, Eliel Saarisen kaupungintaloa, joka on kauppatorin ylittävän akselin eteläisessä päässä.

Lahden pääkirkko Ristinkirkko on tunnettu jumalanpalvelusten, kirkollisten toimitusten sekä mittavien hengellisten tapahtumien pitopaikka. Maailman mestariurkurit ovat soittaneet Ristinkirkon 53-äänikertaisia, Urkurakentamo Veikko Virtasen urkuja. Hyvän akustiikkansa ansiosta kirkko on tärkeä konsertti- ja levytyspaikka. Kirkkosalissa on 1150 istumapaikkaa.

Finlandia-talo

Finlandia-talo valmistui Helsingin keskustaan vuonna 1971 ja sen lisärakennus vuonna 1975. Rakennus suunniteltiin kongressi- ja konserttikäyttöön. Finlandia-taloon pääsee tutustumaan opastetuilla kiertokäynneillä.

Finlandia-talon sijainti perustuu Aallon 1960-luvulla tekemiin Helsingin keskustasuunnitelmiin. Rakennuksen oli tarkoitus olla osa kulttuurirakennusten keskittymää Töölönlahdella. Toteutumattomaksi jääneissä suunnitelmissa Helsingin pääsisääntuloväylä sijoitettiin lahden vastakkaiselle puolelle. Rakennuksen pääjulkisivu avautuu tähän suuntaan.

Ulko- ja sisäpinnoissa käytetty marmori viittaa Aallon innoituksen lähteeseen, Välimeren maiden kulttuuriin. Sisustus huonekaluineen ja valaisimineen suunniteltiin huolellisesti kokonaisuuteen sopiviksi.

Vuonna 1962 Helsingin kaupunki antoi Alvar Aallolle tehtäväksi suunnitella konsertti- ja kongressirakennuksen, ensimmäiseksi Helsingin keskustasuunnitelman toteutettavaksi osaksi.
Rakennuksen pääpiirteet näkyivät jo varhaisimmissa suunnitelmissa; eräs huomattavimmista muutoksista suunnittelun aikana liittyi kamarimusiikkisaliin, joka oli sijoitettu alkuperäisessä suunnitelmassa suuren konserttisalin tapaan rakennuksen massasta selkeästi poikkeavaksi, korkeaksi osaksi.

Finlandia-talon pääjulkisivu on Aallon keskustasuunnitelman mukaisesti Töölönlahdelle päin, aiotun Terassitorin suuntaan. Töölönlahden puoleinen alin kerros oli varattu autoliikenteelle keskustasuunnitelman ajatusten mukaisesti; Finlandia-talon kunkin osan omien sisäänkäyntien eteen saattoi ajaa suoraan autolla.

Ylempi kerros koostuu sisääntuloauloista jotka avautuvat rakennuksen molemmille puolille, Mannerheimintien puolella suoraan Hesperian puistoon. Sisääntulokerroksessa sijaitsevat myös vaatenaulakot sekä muita aputiloja.

Leveät portaat johtavat sisääntulokerroksesta ylös konserttisalin lämpiöön jonka yksityiskohdat, kuten materiaalivalinnat viittaavat Välimeren maiden kulttuuriin. Aallon toimistossa Finlandia-talon sisustusta suunnittelivat ainakin sisustusarkkitehti Pirkko Söderman ja arkkitehti Elissa Aalto.

Muodoltaan viuhkamaisen, epäsymmetrisen konserttisalin arkkitehtonista ideaa ja akustiikkaa tutkittiin huolellisesti jo luonnosteluvaiheessa. Seinäreliefejä ja muita yksityiskohtia tutkittiin myös pienoismallien avulla. Konserttisalissa on 1750 paikkaa ja pienemmässä, akustisilla kattoelementeillä varustetussa kamarimusiikkisalissa on 350 paikkaa.

Finlandia-talo vihittiin käyttöön joulukuussa 1971. Kongressisiipi oli käyttövalmis 1975 ja siihen kuuluu erillisen aulan lisäksi useita kongressikäyttöön sopivia tiloja. Siiven fasadin muoto mukailee tontilla sijaitsevaa puustoa.

Kulttuuritalo

Kulttuuritalo valmistui vuonna 1958 lähelle Helsingin keskustaa. Se suunniteltiin Suomen kommunistiselle puolueelle monitoimitaloksi. Konserttisalin lisäksi rakennukseen tulivat tilat monipuoliselle kulttuuritoiminnalle. Rakennuksen toimistosiivessä on 110 huonetta kokous- ja harrastetilojen lisäksi. Yhdyssiivessä oli aulatiloja, luentosali, luokka- ja kokoushuoneita, kirjasto sekä voimistelusali joka sijoittui pohjakerrokseen. Konserttisalisiiven tärkeimmät tilat olivat 1500 henkilöä vetävä sali, ravintola ja pieni kellarikerroksen elokuvateatteri jota nykyään käytetään kokoustilana.

Rakennuksen punatiilinen, viuhkamainen massa sisältää konsertti- sekä teatterisalit ja suorakulmainen kuparijulkisivuinen osa toimistosiiven. Pääsisäänkäynti on näiden kahden rakennusmassan välisessä matalassa osassa, johon kuljetaan sisäänkäyntipihan kautta. Kadunsuuntainen matala katos erottaa sisäänkäyntipihan kadusta ja yhdistää rakennuksen osat toisiinsa.

Aallon mukaan konserttisalin suunnittelussa akustiset tarpeet olivat etusijalla. Salin seinä- ja kattomateriaalit oli valittu siten että rakennus toimisi sekä kongressi- että konserttikäytössä. Kulttuuritalo on tänä päivänä hyvin aktiivinen konsertti- ja tapahtumapaikka Helsingissä ja rakennus onkin tunnettu hyvästä akustiikastaan. Aalto-kalusteilla ja -valaisimilla sisustettu, yksityiskohdiltaan rikas Kulttuuritalo suojeltiin rakennussuojelulailla vuonna 1989.

Vuonna 1952 Suomen kommunistinen puolue pyysi edustajansa Matti Janhusen välityksellä Aallolta suunnitelmat uudeksi rakennukseksi joka käsittäisi puolueen päämajan, kulttuurikeskuksen ja muita tiloja. Juuri hankittu tontti sijaitsi Helsingissä Alppiharjun kallioiden juurella. Rakennustyötä valvomaan perustettiin yritys Helsingin Kulttuuritalo Oy.

Luonnokset saivat viimeisen muotonsa vuonna 1955 jonka jälkeen rakennustyöt pääsivät käyntiin. Rakennus vihittiin käyttöön 1958. Aalto lähestyi toimeksiantoa jakamalla rakennuksen kolmeen osaan. Alunperin koko rakennuksen piti olla punatiilellä verhoiltu mutta suunnitelmia muutettiin. Viisikerroksinen suorakaiteen muotoinen toimistosiipi verhoiltiin kuparilla ja vapaamuotoinen konserttisalin puoli punatiilellä. Rakennuksen kaareva konserttisalisiiven seinä saatiin aikaan Aallon rakennusta varten suunnittelemilla erityisen muotoisilla tiilillä. Näiden osien väliin jäävä yhdyssiipi rajaa sisäänkäyntipihan yhdessä kadunpuoleisen kupariverhoillun katoksen kanssa suojaisaksi piazzaksi. Pihalla on Wäinö Aaltosen suunnittelema suihkulähde

Tuusulanjärven taiteilijayhteisö ja Villa Kokkonen Järvenpäässä

Tuusulanjärven rannoille syntyi noin sata vuotta sitten ainutlaatuinen taitelijayhteisö, jolla oli aivan erityinen sija suomalaisuuden tarinan synnyssä. Kansallisromanttiset taitelijakodit vievät kävijänsä aitoihin tunnelmiin, joissa synnytettiin se kansallistunne, joka inspiroi ja johdatteli kansakunnan itsenäistymiseen 1917. Tuusulanjärven ympäristössä vaikutti eri alojen taiteilijoita, kuvataiteilijoita, kirjailijoita ja säveltäjiä. Nykyään Tuusulanjärven museot tarjoavat monipuolisia museoelämyksiä – esittelevät taidetta, kertovat kulttuurista ja opettavat historiaa.

Tuusulanjärven alue on myös täydellinen retkikohde, sillä pieneltä alueelta löytyy runsaasti nähtävää ja koettavaa. Järvi ympäristöineen tarjoaa loistavat harrastusmahdollisuudet niin kesällä kuin talvellakin. Suosittu tapa nähdä ja kokea on pyöräillä järven ympäri. Mobiilisovellus Tuusulanjärven ympäripyöräilyyn on ladattavissa osoitteessa app.citynomadi.com. Tuusulanjärvellä voi myös kalastaa ja soutaa, meloa, purjehtia, luistella, hiihtää ja tietenkin uida. Talvisin järvi ja sen lähiseutu houkuttelee kävelijöitä, hiihtäjiä ja retkiluistelijoita. Säiden salliessa järven jäälle aurataan myös retkiluistelurata. Retkiluistimia, potkukelkkoja ja lumikenkiä voi vuokrata eri pisteistä.

Tuusulanjärven ympäristössä on myös useita virkistysalueita kuten Sarvikallio, josta avautuu upeat näkymät Tuusulanjärven kansallismaisemaan. Taiteilijayhteisön ’Pikku-Koli’na tunnettu Sarvikallio on yhä paras paikka Tuusulanjärven upeiden maisemien katseluun ja ikuistamiseen.

Villa Kokkonen

Tuusulanjärven taiteilijayhteisön nuorin talo Villa Kokkonen (1967-1969) on Alvar Aallon suunnittelema koti, jossa säveltäjä Joonas Kokkonen asui 27 vuotta.

Tuusulan Rantatie ja taiteilijayhteisö

Tuusulanjärven ympäristössä vaikutti eri alojen taiteilijoita, kuvataiteilijoita, kirjailijoita ja säveltäjiä. Tuusulanjärven museot tarjoavatkin monipuolisia museoelämyksiä – esittelevät taidetta, kertovat kulttuurista ja opettavat historiaa.

Tuusulan Rantatie oli alun perin osa Helsinki–Heinola -maantietä, joka noudatteli Tuusulanjärven kohdalla järven rantamaisemia aina Järvenpäähän asti. Rantatien taiteilijayhteisö on vaikuttanut merkittävästi Suomen kulttuurihistoriaan. Monet Suomen taiteen kultakauden mestarit asettuivat asumaan Tuusulanjärven itärannalle 1800–1900 -lukujen vaihteessa.

Tuusulan Rantatien taiteilijayhteisö syntyi kirjailija Juhani Ahon ja hänen puolisonsa taidemaalari Venny Soldan-Brofeldtin myötä, kun he vuokrasivat vuonna 1897 Järvenpään kartanosta huvilan, jota nykyään kutsutaan Aholaksi. Juhani Ahon houkuttelemina alueelle muutti myös toisia Suomen kultakauden taiteilijoita.

Lue lisää taiteilijayhteisön kohteista Tuusulanjärven alueella.

Villa Kokkonen

Alvar Aallon piirtämien yksityiskotien joukossa Villa Kokkonen (1967-1969) on harvinaisuus, koska se on ainoa toteutettu taiteilijakoti Aallon tuotannossa. Säveltäjä Joonas Kokkonen asui Villa Kokkosessa 27 vuotta. Talon rakennustaiteellisena sydämenä on konserttisali. Tuusulanjärven taiteilijayhteisön tarina olisi päättynyt Jean Sibeliuksen kuolemaan vuonna 1957, ellei Joonas Kokkonen olisi perunut muuttoaikeitaan Helsinkiin. Hän hankki rantatontin Järvenpään kaupungilta ja sai kotinsa suunnittelijaksi Suomen tunnetuimman arkkitehdin.

Vierailu Villa Kokkosessa on elämyksellinen matka taiteilijakodin historiaan ja nykypäivään. Villa Kokkonen on yksikerroksinen ja monimuotoinen puutalo, joka kylpee luonnonvalossa.

Villa Kokkonen valittiin vuonna 2012 ensimmäisten suomalaistalojen joukossa Iconic Houses -verkostoon, johon kuuluu maailman tunnetuimpia talomuseoita.

Alvar Aalto ja säveltäjä Joonas Kokkonen ystävystyivät ollessaan yhtä aikaa Suomen Akatemian jäseniä. Villa Kokkosen ensimmäiset luonnokset syntyivät tontilla käynnin jälkeen yhteisellä aterialla. Viuhkanmuotoinen talo jakautuu kolmeen osaan: makuuhuoneet ja keittiö, ruokailu- ja olohuone, sekä suurimpana säveltäjän työhuone, joka hallitsee taloa.

Aalto piirsi Kokkosen työhuoneen flyygelin ympärille. Huone tarjosi työrauhan lisäksi säveltäjälle mahdollisuuden järjestää kamarimusiikkikonsertteja, joiden ajaksi äänieristävä olohuoneen ovi suljettiin. Tällä välin perhe saattoi jatkaa tavallista arkeaan mukavan kodin muissa osissa.

Länteen viettävällä tontilla on kolme rakennusta. Päärakennuksesta laskeutuva pergola johdattelee saunalle, jonka luona on vapaamuotoinen uima-allas. Autotalli sijaitsee erillisenä rakennuksena sisääntulotien varressa. Talo ja sauna on rakennettu hirsistä ja verhoiltu kapealla, tummalla pystylaudoituksella. Puiden suojaan kätkeytyvällä talolla ei ole varsinaista pääjulkisivua; rakennusryhmästä syntyy suorastaan sulkeutunut vaikutelma.