Opastettuja kierroksia Alvar Aallon Jyväskylässä

Syvä kiinnostus sekä historialliseen, latinalaiseen kulttuuriperintöön, että modernin yhteiskunnan vaatimuksiin oli Alvar Aallon ajattelun ja töiden pysyvä piirre. Aallolla oli aina Italian matka mielessään – matka jonka hän oli kerran tehnyt tai matka jota hän vasta suunnitteli.

Hänelle Italia edusti jotakin, jolle oli tunnusomaista ihmisen mittakaavan mukainen sympaattinen muotomaailma. Jyväskylän seudun upeisiin, keskisuomalaisiin maisemiin, kukkulakaupunkiin ja Aallon ihmismittakaavaiseen arkkitehtuuriin voi nyt tutustua Aallon ja Italian inspiroimilla, opastetuilla retkillä.

Lahden Ristinkirkko

Ristinkirkon (1979) torni kohoaa korkeuteen arkkitehtonisesti vaikuttavana ja puhdaslinjaisena vanhalla kirkonpaikalla, Kolkanmäellä. Kaupunkikuvaan oleellisesti kuuluvan Alvar Aallon (1898-1976) suurteos peilaa tyylikkäästi toisen mestariarkkitehdin, Eliel Saarisen kaupungintaloa, joka on kauppatorin ylittävän akselin eteläisessä päässä.

Lahden pääkirkko Ristinkirkko on tunnettu jumalanpalvelusten, kirkollisten toimitusten sekä mittavien hengellisten tapahtumien pitopaikka. Maailman mestariurkurit ovat soittaneet Ristinkirkon 53-äänikertaisia, Urkurakentamo Veikko Virtasen urkuja. Hyvän akustiikkansa ansiosta kirkko on tärkeä konsertti- ja levytyspaikka. Kirkkosalissa on 1150 istumapaikkaa.

Arkkitehtuurin helmiä – Lahden parhaat

Kierros Lahdessa vie huippuarkkitehtien töiden äärelle sekä tutustuttaa nykyajan puuarkkitehtuuriin.

Kuljetus Helsingistä Lahteen. Opastettu kierros Lahden puuarkkitehtuuripuistossa, joka rakentuu Lahden Sibeliustalon ympäristöön. Puisto koostuu Spirit of Nature -puuarkkitehtuuripalkinnon saajien suunnittelemista rakennuksista tai rakennelmista. Kierroksen aikana tutustutaan myös Sibeliustaloon, joka tunnetaan akustiikaltaan loistavana konserttitalona sekä vieraillaan Pro Puu Galleriassa, jossa suomalainen puuosaaminen esittäytyy parhaimmillaan.

Kierroksen jälkeen lounas Ravintola Rouxissa, joka valittiin vuoden ravintolaksi 2016. Lounaan jälkeen kierros jatkuu Eliel Saarisen suunnitteleman kaupungintalon (1912) kautta Alvar Aallon suunnittelemalle Ristinkirkolle (rakennus valmistunut 1978). Kaupunkikuvaan oleellisesti kuuluvan Alvar Aallon suurteos peilaa tyylikkäästi toisen mestariarkkitehdin, Eliel Saarisen kaupungintaloa, joka on kauppatorin ylittävän akselin eteläisessä päässä.

Kierroksen jälkeen paluu Helsinkiin.

Seinäjoen hallinto- ja kulttuuri­keskus

Alvar Aallon suunnittelema Seinäjoen hallinto- ja kulttuurikeskus on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen rakennustaiteellinen kokonaisuus. Monipuolisen rakennusvalikoimansa ja eheän toteutuksensa ansiosta Seinäjoen kaupunkikeskus on edustavin esimerkki Alvar Aallon monista, mutta useimmiten suunnitelmiksi jääneistä kaupunkikeskuksista.

Seinäjoella sijaitsee myös vuosiin 1924-1926 ajoittuva Seinäjoen suojeluskuntatalo, joka on harvoja Aallon nuoruuden töitä, tyyliltään klassismia. Aalto-keskus muodostuu kuudesta rakennuksesta sekä vuonna 1988 valmistuneesta Kansalaistorista.

Aalto-keskus

Seinäjoen Aalto-keskus syntyi kahden arkkitehtuurikilpailun pohjalta ja valmistui vuosina 1958–1988.

Alvar Aalto voitti Seinäjoen seurakunnan järjestämän kirkkokilpailun ehdotuksellaan ”Lakeuksien risti” vuonna 1951. Seitsemän vuotta myöhemmin 1958 hän voitti Seinäjoen keskustaa koskevan suunnittelukilpailun. Aalto sai tehtäväkseen suunnitella kaupungintalon lisäksi kirjaston, kaupunginteatterin ja valtion virastotalon, jotka hän oli hahmotellut kilpailuehdotukseensa.

Aallon arkkitehtitoimistossa suunniteltiin Aalto-keskuksen rakennusten lisäksi keskuksen ulkovalaisimet, ulkomuurit, pihojen pintamateriaalit sekä istutukset.

Kansalaistori Seinäjoella

Keskeisiä Alvar Aallon keskustasuunnitelmissa olivat monumentaaliset, mutta helposti lähestyttävät aukiot ja torit julkisten rakennusten ympäröiminä. Aallon nuoruudenaikaisen antiikin ihailun heijastumana aukio näyttäytyy forumina, jonka taustalla on myös italialaisvaikutteinen oleskelutila, piazza.

Seinäjoen Kansalaistorin rakennukset, kaupungintalo, kirjasto ja kaupunginteatteri, rajaavat keskelleen graniittikivetysten ja noppakivien muodostaman aukion. Aukio on Aallon ehdotuksen mukaan suunniteltu kongresseja ja kesäkokouksia varten sekä tietysti kansalaisten kohtaamispaikaksi. Alvar Aalto toivoi ihmisten kokoontumiseen tarkoitettujen torien välityksellä edistävänsä “uutta renessanssia”, jonka avulla mielipiteitä voitaisiin muodostaa ja vaihtaa sosiaalisen kanssakäymisen kautta.

Hallinto- ja kulttuurikeskus rakennettiin vähitellen. Viimeisenä valmistui Kansalaistori suihkulähteineen ja istutuksineen. Aukion kiveys jatkuu itäpuolella kadun yli kytkien hallinto- ja kulttuurirakennukset kirkkorakennuksiin. Näin muodostuu kuuden rakennuksen ja torin kokonaistaideteos.

Alvar Aallon Jyväskylä

Jyväskylässä, järvien ja kukkuloiden keskisuomalaisessa kaupungissa, on eniten maailmankuulun arkkitehdin, akateemikko Alvar Aallon suunnittelemia merkittäviä rakennuskokonaisuuksia koko maailmassa.

Kaikkiaan 28 kohteen joukosta löytyvät esimerkiksi Alvar Aalto -museo, Muuramen kirkko ja Säynätsalon kunnantalo, jota pidetään yhtenä Aallon merkittävimmistä töistä.

Alvar Aalto kävi myös koulua, perusti perheen ja aloitti maineikkaan uransa Jyväskylässä. Kaupungissa sijaitsee tuotantoa aivan ensitöistä loppuvaiheen aikaansaannoksiin asti.

Jyväskylässä kuljet mestarin jäljillä klassismista funktionalismiin ja tiiliarkkitehtuurista monumentaalisuuteen. Tarjolla on upea kattaus opastettuja retkiä ja mielenkiintoisia matkoja kävellen, pyöräillen tai laivakyydillä!

Myös kokousvieraita hellitään Jyväskylässä ja Aalto-kohteissa. Yliopistokaupungissa on vireä ravintolatarjonta ja saunamaakunnan palveluista löydät sopivat puitteet isommallekin ryhmälle.

Erikoisuutena mainittakoon vielä uimahalli AaltoAlvari, jonka vanhin osa, Aallon suunnittelema allas, muodosti aikanaan yhden Suomen viidestä ensimmäisestä uimahallista. Uinti-, hyppy- ja lastenaltaiden lisäksi uimahallissa on aaltoallas vesiliukumäkineen sekä pore- ja koskialtaat.