Rovaniemen kirjasto

Rovaniemen hallinto- ja kulttuurikeskuksen rakennuksista ensimmäisenä toteutui kirjastotalo, joka valmistui vuonna 1965.

Rovaniemen kirjasto koostuu kahdesta yhteen liitetystä osasta: viuhkamaisesta kirjastosalista sekä pitkänomaisesta, suorakulmaisesta toimistosiivestä. Kirjaston sisätilojen suunnittelussa noudatettiin Aallon kirjastoille tyypillistä ideaa, jossa kirjaston lukutilat sijoitettiin muuta kirjastosalia alemmalle tasolle, omiin syvennyksiinsä. Salin viuhkamaisen muodon tavoitteena on mahdollistaa henkilökunnalle esteetön näkymä koko saliin. Kirjastosalin lisäksi rakennus sisältää muun muassa musiikkikirjaston, lehtisalit, näyttely- ja auditoriosalin sekä lastenosaston.

Luonnonvalo ja valaistus olivat tärkeässä asemassa kirjaston suunnitelmissa. Epäsuoraa luonnonvaloa tiloihin tuovat erilaiset ylä- ja kattoikkunat sekä poikkeuksellisen monenlaiset kiinteät erikoisvalaisimet. Tämä luo rakennukseen hienon tunnelman vaihtuvassa pohjoisen valossa kaamoksesta yöttömään yöhön. Osa kirjaston kalusteista ja valaisimista on Artekin vakiomalleja, mutta Aallon toimisto suunnitteli taloon myös erikoiskalusteita sekä ainakin 10 erilaista valaisinmallia.

Rovaniemen kirjasto on toistaiseksi suljettu peruskorjauksen vuoksi. Peruskorjauksen on määrä valmistua kesällä 2025.

Poronsarvi­asemakaava

Alvar Aallolla oli läpi elämän vahvat siteet Lappiin. Aallon toiminta Rovaniemellä alkoi Lapin sodassa tuhotun kauppalan raunioilta. Toinen maailmansota päättyi Lapissa lähes täydelliseen tuhoon. Rovaniemellä 90 prosenttia rakennuskannasta tuhoutui, ja edessä oli valtava jälleenrakennusurakka. Suomen Arkkitehtiliiton jälleenrakennustoimiston työtä johti Alvar Aalto.

Vuonna 1945 Aalto piirsi Rovaniemelle kuuluisan poronsarviasemakaavan, jonka perusideana olivat sekä vahva sitoutuminen luontoon että joustavuus. Kaavassa korostuu Rovaniemen asema Pohjois-Suomen liikenteellisenä solmukohtana. Kaava on saanut nimensä kartalle piirtyvästä hahmosta. Pohjoiseen, länteen sekä etelään vievät tiet puistoineen muodostavat poron sarvet ja rajaavat samalla kaupungin keskustaa, joka yhdessä Ounas- ja Kemijokien kanssa muodostaa poron pään. Keskustan urheilukenttä on poron silmä. Aallon alkuperäinen poronsarvikaava ei toteutunut sellaisenaan, mutta poron hahmo on edelleen tunnistettavissa.

Aallon päätyö Rovaniemellä on kaupunginkirjaston, kongressikeskus Lappia-talon sekä kaupungintalon muodostama hallinto- ja kulttuurikeskus – Aalto-keskus – joka sai perustansa jo poronsarviasemakaavassa. Aalto suunnitteli Rovaniemelle myös asuin- ja liikerakennuksia. Korkalorinteen puistomaista asuinaluetta kutsutaan Rovaniemen Tapiolaksi. Rovaniemen keskustaan Aalto suunnitteli useita rakennuksia Ahon liikemiessuvulle, niin liike- kuin asuinkäyttöön.

Aallon arkkitehtuurin helmet – Helsinki, Jyväskylä ja Seinäjoki

Koe Aallon arkkitehtuurin keskittymät Jyväskylässä ja Seinäjoella, joiden kaupunkikuvaan Alvar Aalto jätti lähtemättömän jäljen.

Seinäjoen kulttuuri- ja hallintokeskus on Aallon keskustasuunnitelmista kokonaisvaltaisimmin toteutunut, Jyväskylässä taas on eniten Aallon rakennuksia koko maailmassa.

Espoo ja Otaniemen yliopisto­kampus

Helsingin länsipuolella oleva Espoo on osa pääkaupunkiseutua. Alvar Aallon tunnetuin työ Espoossa on Otaniemen yliopistokampus, joka tunnetaan nykyisin nimellä Aalto-yliopisto. Teknilliseksi korkeakouluksi valmistuneen alueen esikuvana olivat amerikkalaiset yliopistokampukset, jotka saivat suomalaisen vastineensa Aallon toteuttamana. Lähellä Helsinkiä sijaitseva alue on aktiivisen täydennysrakentamisen kohteena, mutta Aallon suunnittelemat rakennukset ovat edelleen alkuperäistä vastaavassa käytössä.

Otaniemen ytimessä on 1950-luvulta lähtien rakennettu puistokampus, jossa on Alvar Aallon suunnittelema asemakaava ja yksittäisiä hänen ja muiden tunnettujen suomalaisten arkkitehtien, kuten Reima ja Raili Pietilän sekä Heikki ja Kaija Sirénin, suunnittelemia rakennuksia. Otaniemen kampus on osa Aalto-yliopistoa.

Otaniemestä ja läheisestä Harjuviidasta löytyy Aallon toimiston suunnittelemana useita eri rakennustyyppejä: voimalaitoksesta vesitorniin ja kauppakeskuksesta asuintaloihin. Espoon alueelle Aalto teki myös toteutumatta jääneitä asuinalueiden kokonaissuunnitelmia.

  • Teknillisen korkeakoulun päärakennus 1949/1953-65
  • Teknillisen korkeakoulun kirjasto 1964-70
  • Liikuntakeskus Otahalli 1949-52
  • Voimalaitos 1960-64

Teknillisen korkeakoulun päärakennus 1949/1953-65

Alvar Aalto voitti Espoon Otaniemeen sijoittuvan teknillisen korkeakoulun suunnittelukilpailun vuonna 1949. Päärakennuksen lisäksi tälle kampukselle suunniteltiin Aallon toimistossa useita muitakin rakennuksia. Päärakennus suunniteltiin vuosina 1953–55. Teknillinen korkeakoulu on nykyisin osa Aalto-yliopistoa ja päärakennus tunnetaan Kandidaattikeskuksen nimellä.

Rakentaminen aloitettiin vuonna 1964 ja päärakennus vihittiin käyttöönsä vuonna 1966. Se rakennettiin vanhan Otnäsin kartanon paikalle. Päärakennuksen korkealle kohoavasta, portaittain nousevasta auditoriosta tuli kampuksen kiintopiste. Amfiteatterimotiivi on usein toistuva teema Aallon arkkitehtuurissa.

Päärakennus on jaettu useammaksi rakennusyksiköksi, joiden väliin jää suojaisia pihoja. Julkisivu on verhoiltu erikoisvalmisteisella tummanpunaisella tiilellä, mustalla graniitilla ja kuparilla. Otaniemen kampuksen suunnittelu perustui jalankulun erottamiselle autoliikenteeltä. Kävelytiet yhdistävät eri laitosrakennukset toisiinsa puistomaisessa ympäristössä. Päärakennuksen sisäänkäynti on helposti saavutettava sekä auto- että kävelyreittien kautta.

Päärakennusta on myöhemmin laajennettu ja Otaniemen alue on edelleen runsaan täydennysrakentamisen kohde.

Kampusalue on avoinna vierailijoille.

Teknillisen korkeakoulun kirjasto 1964-70

Teknillisen korkeakoulun kirjasto muodostaa yhdessä päärakennuksen kanssa Otaniemen kampuksen keskuksen. Kirjasto tunnetaan nykyisin nimellä Aalto-yliopiston Harald Herlin -oppimiskeskus.

Sisäänkäynti punatiiliverhoiltuun rakennukseen on sekä puiston että Otaniementien puolelta. Luku- ja lainaussalit sijaitsevat rakennuksen toisessa kerroksessa. Tilan keskipiste on suuri lainaustiski, jonka vierestä pääsee portaita pitkin alempaan sisääntulokerrokseen.

Kirjaston sisätilat suunniteltiin niin, että siellä oli miellyttävä työskennellä. Lainaus- ja lukusalit saavat luonnonvaloa epäsuorasti katto- ja yläikkunoista. Aalto otti suunnittelussa huomioon myös Otaniementien liikenteen pyrkien rauhoittamaan sisätilat liikenteen häiriöiltä.

Avoinna kirjastona. Kampusalue on avoinna vierailijoille.

Liikuntakeskus Otahalli 1949-52

Otaniemen urheiluhallin suunnittelu aloitettiin vuonna 1950 ja se otettiin käyttöön Helsingin kesäolympialaisissa vuonna 1952. Rakennus tunnetaan Otahallina.

Alkujaan rakennus koostui kahdesta osasta, valkoisella tiilellä verhoillusta pienestä hallista sekä suuremmasta puurakenteisesta ja maapohjaisesta hallista. Puurakenteisen hallin kattoristikon jänneväli on 45 metriä. Hallien väliin Aalto suunnitteli katsomon.

Rakennukseen on tehty lukuisia muutoksia vuosien varrella ja se on edelleen alkuperäisessä käytössään.

Avoinna urheiluhallina.

Voimalaitos 1960-64

Keskuslämpövoimala Otaniemen yliopistokampukselle rakennettiin kahdessa vaiheessa vuosina 1960–64. Yliopistokampuksen keskellä oleva voimalaitos on yksi esimerkki Aallon voimalaitosrakennuksista.

Rakennuksen julkisivu on verhoiltu punatiilellä. Suuret ikkunat keventävät voimalaitoksen rakennusmassaa. Nelikulmaisten ikkunoiden läpi voi nähdä sisälle. Tämä ilmentää modernin arkkitehtuurin romantisoivaa suhdetta tekniikkaan.

Aalto suunnitteli useita voimalaitosrakennuksia, usein teollisuuslaitosten yhteyteen. Otaniemen
voimalaitos on keskeisellä paikalla ja näyttävästi esillä. Rakennusta on laajennettu ja siihen on tehty
muutoksia vuosien varrella.

Voimalaitos on nähtävissä ulkopuolelta.

Aallon harjalla Saimaalla, päivä­retki Varkaudessa

Tervetuloa kierrokselle Aallon Varkauteen!

Varkaudessa pääset tutustumaan vanhaan teollisuuskaupunkiin, johon Alvar Aalto on jättänyt kädenjälkensä. Hän aloitti Varkauden tehtaiden suunnittelijana 1930-luvun puolivälissä ja vaikutti tässä roolissa kymmenisen vuotta. Oli myös useita suunnitelmia, jotka jäivät toteutumatta. Lisäksi pääset näkemään kaupungin muuta vanhaa rakennushistoriaa, tutustumaan Saimaan järvialueen luontoon sekä savolaiseen ruokakulttuuriin.

Funktionalismin kärkijoukoissa vaikuttanut Alvar Aalto tähtäsi suunnittelullaan edistyksellisempään ja tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan. 1940-luvulla tärkeäksi tavoitteeksi tuli myös jälleenrakentaminen ja sen järkevä toteuttaminen. Varkaudessa Aallon kynästä syntyi suunnitelmia niin teollisuusrakennuksia, asemakaavoja kuin tavallisten ihmisten koteja varten. Varkauden talotehtaasta valmistui satoja Aallon suunnittelemia tyyppitaloja ympäri Suomen.

Varkauden yli 200-vuotinen teollisuushistoria näkyy kaupungin arjessa. Vuosien mittaan on menestyksellisesti luotu mm. ruukki- ja konepajatoimintaa sekä laivanrakennus-, puunjalostus- ja paperiteollisuutta. Tänä päivänä Varkaus tunnetaan myös energiateknologian osaamisesta.

Osa vanhasta teollisuusalueesta on muuntautunut modernin kalatalouden keskukseksi. Varkaudessa voi nauttia Saimaan vedessä, ympäristöystävällisesti kasvanutta kirjolohta, sampea ja kaviaaria.
Teollisuuden historiaa täydentää hienosti Mekaanisen Musiikin Museo, joka esittelee mekaanisen musiikin kansainvälistä historiaa 1800-luvulta tähän päivään.

Erottajan paviljonki

Väestösuojan sisäänkäynniksi suunniteltu pieni rakennus sijaitsee keskeisellä paikalla Helsingin ydinkeskustassa. Lähellä Akateemista kirjakauppaa sijaitseva Erottajan paviljonki on Aallon tuotannossa kuriositeetti, joka muistuttaa yhdestä Helsingin keskustaa koskeneesta laajemmasta ja toteutumattomaksi jääneestä suunnitelmasta. Erottajan paviljongin historia liittyy sota-ajan vaiheisiin. Helsingin kaupunki järjesti vuonna 1941 arkkitehtuurikilpailun, joka koski Erottajan mäen alle rakennettavan väestönsuojan ympäristön järjestelyä. Kutsukilpailun tehtävänä oli suunnitella suojan sisäänkäynti, jonka yhteyteen sai sijoittaa ”mukavuuslaitoksia, virvoitusjuoma-, sanomalehti- ja puhelinkioskeja”. Samalla tuli suunnitella Erottajan alueen uusi liikennejärjestely. Aallon arkkitehtitoimisto voitti kilpailun ehdotuksella nimellä “Hurra för den lilla skillnaden”. Erottajan paviljonki onkin yksi varhaisimpia Aallon Helsinkiin suunnittelemia rakennuksia.

Sotatilan vuoksi Aallon alkuperäinen suunnitelma jäi toteuttamatta, ja paikalle suunniteltiin ja rakennettiin aluksi vain väliaikaiseksi tarkoitettu puinen rakennelma portaineen. Lopulta nykyinen paviljonki rakennettiin vasta vuonna 1951. Toteutunut paviljonki poikkeaa kilpailuehdotuksesta huomattavasti koska Aalto halusi muokata suunnitelmiaan. Aallon toimiston osuus rakennuksesta on paviljongin maanpäällinen osa sekä sen portaikko. Helsingin kaupungin rakennustoimisto suunnitteli paviljongin maanpinnan alapuolella sijaitsevat tilat. Aallon suunnittelemat uudet liikennejärjestelyt jäivät myös toteutumatta.

Erottajan paviljonki on kaupunkikuvassa miltei huomaamaton vaatimattomuudessaan, mutta se on pienikokoinen mestariteos. Paviljongin julkisivussa käytetyt materiaalit kuten pronssi ja graniitti ovat arvokkaita. Rakennuksessa on myös pronssisia yksityiskohtia kuten sen ulkoseinää kiertävä käsijohde, ikkunaprofiilit sekä ulko-ovet. Paviljongin seinät ovat osaksi lasia, koska Aalto todennäköisesti koki läpinäkyvän rakennuksen olevan liikenteen kannalta turvallisempi.

Erottajan paviljonkia on muuteltu useasti sen valmistumisen jälkeen. Muun muassa rakennuksen alkuperäiset lasiset ilmanvaihtokanavat on muutettu messinkisiksi, kattoikkuna kukkaverkkoineen on poistettu sekä portaikon alkuperäinen punatiililaatta on peitetty. Muutokset ovat valitettavasti osaltaan heikentäneet rakennuksen arkkitehtonista arvoa.

Finlandia-talo

Finlandia-talo valmistui Helsingin keskustaan vuonna 1971 ja sen lisärakennus vuonna 1975. Rakennus suunniteltiin kongressi- ja konserttikäyttöön. Finlandia-taloon pääsee tutustumaan opastetuilla kiertokäynneillä.

Finlandia-talon sijainti perustuu Aallon 1960-luvulla tekemiin Helsingin keskustasuunnitelmiin. Rakennuksen oli tarkoitus olla osa kulttuurirakennusten keskittymää Töölönlahdella. Toteutumattomaksi jääneissä suunnitelmissa Helsingin pääsisääntuloväylä sijoitettiin lahden vastakkaiselle puolelle. Rakennuksen pääjulkisivu avautuu tähän suuntaan.

Ulko- ja sisäpinnoissa käytetty marmori viittaa Aallon innoituksen lähteeseen, Välimeren maiden kulttuuriin. Sisustus huonekaluineen ja valaisimineen suunniteltiin huolellisesti kokonaisuuteen sopiviksi.

Vuonna 1962 Helsingin kaupunki antoi Alvar Aallolle tehtäväksi suunnitella konsertti- ja kongressirakennuksen, ensimmäiseksi Helsingin keskustasuunnitelman toteutettavaksi osaksi.
Rakennuksen pääpiirteet näkyivät jo varhaisimmissa suunnitelmissa; eräs huomattavimmista muutoksista suunnittelun aikana liittyi kamarimusiikkisaliin, joka oli sijoitettu alkuperäisessä suunnitelmassa suuren konserttisalin tapaan rakennuksen massasta selkeästi poikkeavaksi, korkeaksi osaksi.

Finlandia-talon pääjulkisivu on Aallon keskustasuunnitelman mukaisesti Töölönlahdelle päin, aiotun Terassitorin suuntaan. Töölönlahden puoleinen alin kerros oli varattu autoliikenteelle keskustasuunnitelman ajatusten mukaisesti; Finlandia-talon kunkin osan omien sisäänkäyntien eteen saattoi ajaa suoraan autolla.

Ylempi kerros koostuu sisääntuloauloista jotka avautuvat rakennuksen molemmille puolille, Mannerheimintien puolella suoraan Hesperian puistoon. Sisääntulokerroksessa sijaitsevat myös vaatenaulakot sekä muita aputiloja.

Leveät portaat johtavat sisääntulokerroksesta ylös konserttisalin lämpiöön jonka yksityiskohdat, kuten materiaalivalinnat viittaavat Välimeren maiden kulttuuriin. Aallon toimistossa Finlandia-talon sisustusta suunnittelivat ainakin sisustusarkkitehti Pirkko Söderman ja arkkitehti Elissa Aalto.

Muodoltaan viuhkamaisen, epäsymmetrisen konserttisalin arkkitehtonista ideaa ja akustiikkaa tutkittiin huolellisesti jo luonnosteluvaiheessa. Seinäreliefejä ja muita yksityiskohtia tutkittiin myös pienoismallien avulla. Konserttisalissa on 1750 paikkaa ja pienemmässä, akustisilla kattoelementeillä varustetussa kamarimusiikkisalissa on 350 paikkaa.

Finlandia-talo vihittiin käyttöön joulukuussa 1971. Kongressisiipi oli käyttövalmis 1975 ja siihen kuuluu erillisen aulan lisäksi useita kongressikäyttöön sopivia tiloja. Siiven fasadin muoto mukailee tontilla sijaitsevaa puustoa.