Wolfsburgin kulttuurikeskus Saksassa (Alvar Aalto Kulturhaus) suunniteltiin pienehköön saksalaiseen, autoteollisuuden ympärille rakennettuun kaupunkiin. Alvar Aalto valittiin rakennuksen suunnittelijaksi sillä nuori kaupunki halusi nostaa profiiliaan.
Rakennukseen suunniteltiin tilat kaupunginkirjastolle, kansankorkeakoululle ja nuorisokeskukselle. Nämä kolme eri toimintoa sijoitettiin taidokkaasti yhden katon alle siten että jokainen niistä sai omanlaisensa tilat veistoksellisen julkisivun takana. Kaupunginkirjasto on nykyään ainoa kulttuurikeskuksen alkuperäisistä toimijoista. Rakennuksessa sijaitsee kirjaston lisäksi muun muassa erilaisia liiketiloja, kuten ravintola nimeltä Aalto.
Yksi rakennuksen erityispiirteistä on sen ainutlaatuinen muoto. Rakennuksen julkisivun sommittelu on hyvin geometrinen. Rakennus näyttäytyy kuin se olisi sarja kuusikulmaisia massoja puristettuna yhteen rakennuksen muodostamiseksi.
Kulttuurikeskuksen suunnittelussa Aallolla oli mahdollisuus toteuttaa kokonaistaideteoksen ideaa tinkimättömästi tilaajan salliessa budjetin ja aikataulun ylitykset. Tiloissa on myös persoonallisia ratkaisuja, kuten kattoterassin viereinen avattavalla katolla ja tulisijalla varustettu atriumpiha. Myös rakennuksen monet kattoikkunat tuovat luonnonvalon sisätiloihin.
Rakennuksen julkisivu on Carraran marmoria, sisätilat pääasiassa graniittia ja puuta. Rakennuksen rikkaat yksityiskohdat kuten ovenkahvat ja kiinteät valaisimet sekä myös huonekalut olivat Aallon suunnittelemia. Rakennuksessa on nähtävillä edelleen monia Aallon suunnittelemia kalusteita.
Hansaviertelin asuinalue Länsi-Berliinissä rakennettiin vuoden 1957 Interbau rakennusnäyttelyä varten. Asuinalue haluttiin jälleenrakentaa 2. maailmansodan tuhojen jälkeen kansainvälisen modernin arkkitehtuurin mukaisesti. Projektiin kutsuttiin mukaan 53 arkkitehtiä 14 eri maasta ja Alvar Aalto oli yksi kutsutuista. Aallon toimistossa asuinkerrostalon suunnittelutyöt aloitettiin vuonna 1954. Aalto teki suunnitelmia useille eri tonteille ympäri näyttelyaluetta, kunnes suunnitelma ”Haus 16” päätettiin rakentaa aivan Hansaviertelin sydämeen, lähelle Hansaplatz metroasemaa.
Rakennuksen sommittelu oli innovatiivinen. Rakennus taipuu hieman länttä kohti ja avautuu enemmän itään päin, jolloin myös luonnonvalo saatiin tavoittamaan kaikki huoneistot. Lännestä päin katsottuna rakennus näyttää suoraviivaiselta mutta idän puolelta se näyttäytyy aivan kuin se muodostuisi kahdesta erillisestä pistetalosta. Rakennuksen keskiosaan suunnilteltu pylväillä tuettu, avoin ja katettu ulkotila yhdistää rakennuksen vastakkaiset puolet toisiinsa. Avoimen tilan kautta on sisäänkäynti kahteen eri porraskäytävään, joista molemmista löytyy hissi ja portaat rakennuksen kerrosten välillä kulkemiseen. Tämän katetun ulkotilan kautta on käynti myös rakennuksen sisäpihalle.
Rakennuksen alimassa kerroksessa molemmilla puolilla on 4 asuntoa ja ylimmissä kerroksissa on kaikissa 5 asuntoa. Kerroksia rakennuksessa on yhteensä 8, eli asuntoja on yhteensä 78 kappaletta. Isoimmat asunnot ovat kooltaan 83-90m² ja pienimmät asunnot kooltaan 35m². Isompia asuntoja rakennuksessa on ylivoimaisesti eniten. Isoimmat asunnot suunniteltiin mukailemaan pohjaratkaisultaan sisäpihoista tuttua rakennetta, jossa eri tilat ryhmittyvät asunnon keskellä sijaitsevan yleiskäyttöisen, yleensä olohuoneena käytetyn, huoneen ympärille. Kaikkiin asuntoihin suunniteltiin myös parvekkeet, jotta voitiin tarjota asukkaille enemmän elintilaa. Vuoden 1957 Interbau -näyttelyä varten yksi Aallon rakennuksen asunnoista myös sisustettiin Artekin huonekaluilla.
Detmeroden asuinalue liittyy Wolfsburgin teollisuuskaupunkiin, jonne Aalto suunnitteli kulttuurikeskuksen 1958 ja Pyhän Hengen kirkon 1960. Vuonna 1963 Aalto kutsuttiin suunnittelemaan kirkko ja seurakuntakeskus puiston ja vilkkaan ostoskeskuksen väliseen tilaan Detmeroden alueelle. Kirkon oli tarkoitus palvella myös maallisia tilaisuuksia kuten konsertteja, ja sen pääsisäänkäynti avautui suoraan ostoskeskuksen aukiolle. Istumapaikkoja voi tarvittaessa lisätä 250:stä aina kuuteensataan saakka.
Katkaistun kiilan muotoisen kirkon katto viettää loivasti. Katossa on yhdeksäntoista pyöreää akustista heijastinta, halkaisijaltaan 250 cm, jotka luovat leijuvan vaikutelman. Alttarin lähellä on krypta, joka on varattu pelkästään intiimeihin kirkollisiin seremonioihin kuten häihin ja ristiäisiin. Lasitetun sisäänkäyntijulkisivun oikealla puolella kohoaa erikoinen kellotorni. Se koostuu kahdestatoista tasakorkeasta betonipylväästä, joiden väliin kellot on ripustettu porrastettuun muodostelmaan. Kirkon julkisivu on Carraran marmoria ja ikkunaton. Julkisivun ikkunattomuudella nähdään olevaan symbolinen merkitys, se on kuin vastustaisi kauppakeskuksen vilskettä seiniensä ulkopuolella.
L:n muotoiseen seurakuntakerrokseen kirkon länsipuolella pääsee myös ostoskeskusaukiolta. Kahdeksankulmainen seurakuntasali ja luokkahuoneet ovat suoraan seurakuntakeskuksen tilavan sisääntulohallin yläpuolella. Kompleksiin kuuluu myös nuorisotiloja, kirkkoherran toimisto sekä asuintilat kirkkoherralle ja suntiolle. Seurakuntakeskus rakennettiin vuosien 1965 ja -68 välillä.
Alvar Aallon suunnittelemaan rakennuskokonaisuuteen kuuluu kirkko, seurakuntarakennus, pappila ja lastentarha. Rakennukset muodostavat tiiviin ryhmän, joka kääntää selkänsä muuhun ympäröivään maisemaan, samalla luoden sisäpihamaisen rakennuskokonaisuuden. Aalto aloitti työt kokonaisuuden parissa tammikuussa 1960, mutta se noudatti pääpiirteittäin Aallon ehdotusta kansainväliseen tanskalaiseen kirkkokilpailuun vuodelta 1958.
Pyhän Hengen kirkko avautui yleisölle vuonna 1962. Kirkkosalin hallitseva teema on katto, joka kohoaa alttarin takaa lattiatasosta korkeaksi holviksi. Pitkittäislaudoitus levittäytyy viuhkamaisesti betonirakenteen lomassa peittämään koko kattopinnan. Kattorakenteen ensisijainen syy on akustiikassa mutta sen on arvioitu symboloivan myös kättä, joka suojelee kirkonkävijöitä.
Kirkon korkealle sijoitetut ikkunat taittavat aamu- ja iltapäiväauringon epäsuoraksi hajavaloksi. Alttarin oikealla puolella on kattoikkunan valaisema kastekappeli, joka ulkopuolelta antaa vaikutelman rakennukseen liitetystä tornista. Kirkon 32 metriä korkea kellotorni muodostuu kahdesta pystysuuntaisesta betonilevystä ja neljästä hyllystä niiden välissä.
Seurakuntakeskus on viuhkanmuotoinen, yksikerroksinen rakennus, jossa on kaksi luokkahuonetta rippikoululaisille, sali, kokoushuone, kerhohuone ja keittiö, kaikki sisäänkäynnin ympärille ryhmiteltyinä. Pappila on puolitoistakerroksinen suorakulmio, jossa on toimistotilojen lisäksi neljä asuntoa seurakunnan virkailijoille.