
Taidehistorioitsija ja Aalto-asiantuntija Teija Isohauta luennoi Aino ja Alvar Aallon arkkitehtuurin ulkomaisista vaikutteista. Aallot matkustivat paljon, ja saivat monia vaikutteita töihinsä erilaisista lähteistä ja kohteista. Isohaudan luennossa paneudutaan erityisesti arkkitehtuuriin, mutta sivutaan myös muotoilua.
Vuonna 1985 taidehistoriasta maisteriksi valmistunut Teija Isohauta työskenteli pitkään Alvar Aalto -museossa erityisesti museokasvatuksesta vastaavana kuraattorina. Museouransa aikana hän teki opetustehtävien ohella tutkimusta, käsikirjoituksia Aalto-aiheisiin kiertonäyttelyihin sekä useita verkkonäyttelyitä. Myöhemmin hän on toiminut freelancer-kuraattorina ja -tutkijana, ja hänen tutkimuksensa ovat liittyneet Aallon maisema-ajatteluun ja Aallon kaupunkikuvaan.
Tilaisuuden järjestää Alvar Aalto -seura, joka perustettiin vuonna 1966 Alvar Aallon nimeä kantavan museon saamiseksi Jyväskylään. Kun museo liitettiin osaksi Jyväskylän kaupungin organisaatiota vuonna 1979 ja vuonna 1998 osaksi Alvar Aalto -säätiötä, on seuran toiminta muuttunut Alvar Aalto -museon ystäväyhdistykseksi. Seura toimii valtakunnallisesti ja järjestää luento- ja keskustelutilaisuuksia sekä arkkitehtuuri- ja kulttuurimatkoja, jotka suuntautuvat niin kotimaahan kuin ulkomaillekin.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy, Aalto2:n näyttelyihin pääsymaksu/museokortti.Lisätietoja ja ilmoittautuminen viimeistään 23.11.: