Esihistoriasta Alvar Aaltoon Eurassa

Tutustu matkavinkkiin
Kauttuan Ruukinpuisto Eurassa
Vierailu Kauttuan Ruukinpuistossa Eurassa on kuin aikamatka.
Etusivu > Matkailuvinkit > Esihistoriasta Alvar Aaltoon Eurassa

Päivän aluksi tutustutaan Jalmari Karhulan suunnittelemaan Euran nuorisoseurantaloon Euran Pirttiin. Nautitaan Pirtillä aamukahvit sekä muun muassa talossa leivotut maittavat Euran rinkilät, jotka on valittu Suomalaisen elävän perinnön luetteloon.

Matka jatkuu vanhassa kivinavetassa sijaitsevaan Esihistorian opastuskeskus Nauravaan lohikäärmeeseen, jossa opas on vastassa. Tutustutaan opastetusti Euran esihistoriaan, erityisesti alueen rikkaaseen viikinkiaikaan. Pääset kokeilemaan muun muassa esihistoriallisia kädentaitoja ja arvuuttelemaan viikinkiaikaisen miekkakopion painoa. Nauravan lohikäärmeen myymälästä voi ostaa tuotteita, joiden lähtökohtana ovat Euran rikkaat muinaislöydöt.

Jatketaan bussilla oppaan kanssa kohti Luistarin muinaispuistoa, joka on yksi koko Suomen merkittävimmistä muinaisjäännösalueista. Luistarista on tutkittu yli 1300 rautakautista hautaa, joista tunnetuin on ns. Euran emännän hauta, jonka perusteella on valmistettu Euran emännän muinaispuku. Kesäaikaan näyttelyaitassa on esillä valokuvanäyttely alueen kaivauksista.

Opastetun kierroksen jälkeen suunnataan oppaan johdolla Kauttuan Ruukinpuistoon ja nautitaan lounas Kauttuan Ruukinkartanossa, joka on rautaruukin aikainen päärakennus vuodelta 1802.

Päivä jatkuu lounaan jälkeen opastetulla kiertokävelyllä tai -ajelulla Kauttuan Ruukinpuistossa. Tutustutaan teollisuusmiljöön rakennuskantaan: vanhoihin rautaruukin asuintaloihin ja Ruukinpuiston vierailukeskukseen. Tämän jälkeen tutustutaan Alvar Aallon kädenjälkeen Ruukinpuistossa. Vieraillaan Terassitalon huoneistonäyttelyssä, jossa arkkitehtuuri, sisustus ja taide kohtaavat. Päivän päätteeksi tutustutaan muihin Aalto-kohteisiin, kuten Jokisaunaan, joka on alun perin työläisille rakennettu sauna- ja pesularakennus. Rakennuksessa toimii nykyisin kahvila ja design-myymälä. Nautitaan iltapäiväkahvit Jokisaunalla.

Kauttuan Ruukinpuistossa voi myös yöpyä Alvar Aallon suunnittelemassa Villa Aallossa, joka oli alun perin naisvirkailijoitten asuntola.

Matkan kohokohdat

  • Euran Pirtti
  • Esihistorian opastuskeskus Naurava lohikäärme
  • Luistarin muinaispuisto
  • Alvar Aallon Terassitalo
  • Jokisauna
Ravintola Ruukinkartano Kauttuan Ruukinpuistossa.
Ravintola Ruukinkartano Kauttuan Ruukinpuistossa.
Terassitalo sijoitettiin rinteeseen. Kuva: Elina Liukkonen, Alvar Aalto -säätiö
Terassitalo sijoitettiin rinteeseen. Kuva: Elina Liukkonen, Alvar Aalto -säätiö
Jokisaunan terassi kutsuu viihtymään Eurajoen äärelle. Kuva: Maija Holma, Alvar Aalto -säätiö
Jokisaunan terassi kutsuu viihtymään Eurajoen äärelle. Kuva: Maija Holma, Alvar Aalto -säätiö

Esihistoriasta Alvar Aaltoon Eurassa

Kesto

1 pv

Esteetön reitti

Ei

Saatavuus

Ympäri vuoden, ei maanantaisin

Sähköposti