Suomen paviljonki Venetsian biennaali­alueella

Taidemesenaatti Maire Gullichsenin aloitteesta suunniteltu paviljonki pystytettiin Venetsian kansainvälisen taidebiennaaliin Suomen näyttelyosastoksi Giardini-puistoalueelle keväällä 1956. Paviljonki suunniteltiin varsin lyhyessä ajassa; suunnitteluaikaa ei ollut enempää kuin pari viikkoa.

Alvar Aallon suunnitelman mukaisesti paviljongin tuli olla siirrettävä, helposti purettava, varastoitava ja uudelleen koottava näyttelytila: ”Kuin teltta”, Alvar Aallon kuvailun mukaan. Kevytrakenteisen paviljongin seinät ja katto koostuivat puuelementeistä, jotka oli valmistettu Ahlströmin talotehtaalla Varkaudessa. Rakennuksen arkkitehtonisena ideana oli sinisten seinälamellien ja valkoisten kolmioiden muodostama kokonaisuus. Sisätilojen kattolyhdyt toivat tilaan luonnonvaloa ja mahdollistivat seinäpintojen jättämisen vapaaksi näyttelyripustuksille.

Alun perin tilapäiseksi rakennelmaksi tarkoitettu Suomen paviljonki seisoo edelleen samalla paikalla Venetsian biennaalialueella, ja on toiminut vuosikymmenten varrella mitä moninaisempien näyttelyjen foorumina. Aallon paviljonki on suosittu vierailukohde ja sitä pidetään myös tärkeänä osana kansainvälistä arkkitehtuuribiennaalia, joka järjestetään taidebiennaalin tavoin joka toinen vuosi.

Suhteellisen lyhyen historiansa aikana paviljonki on käynyt läpi kolme suurta korjausta. Paviljonkia on kunnostettu italialaisten aloitteesta vuosina 1975-76, suomalaisten arkkitehtiopiskelijoiden harjoitustyönä Panu Kailan johdolla vuonna 1993 sekä Gianni Talaminin johdolla vuonna 2012. Paviljonki on ainoa Alvar Aallon elinaikana toteutettu rakennus Italiassa ja sen säilyttäminen on Elissa Aallon sanoin: ”kunnianosoitus Alvar Aallolle ja muisto hänen suhteestaan Italiaan”.

Rakastamastaan Italiasta Alvar Aalto oli erityisen kiintynyt Venetsiaan. Alvar ja Aino Aalto matkustivat häämatkallaan ensimmäistä kertaa Italiaan ja tuolloin pariskunta tutustui myös Venetsiaan. Alvar Aalto vietti paljon aikaa Venetsiassa myös 1950-60 luvuilla toisen vaimonsa Elissa Aallon kanssa.

”Minulla on aina Italian-matka mielessäni: se voi olla menneisyydessä tehty matka, joka elää yhä muistoissani, meneillään oleva matka tai sitten matka jota vasta suunnittelen.”

Alvar Aalto 1954