Uusi matkailupalvelu houkuttelee uniikkeihin arkkitehtuurikohteisiin ympäri Suomen

Uutiset/ 24.05.2018

Alvar Aallon arkkitehtuurin ympärille rakennettu valtakunnallinen, matkailijoita palveleva verkkopalvelu visit.alvaraalto.fi on avattu. Sivustolta löytyy mielenkiintoinen ja edustava kokonaisuus Alvar Aallon arkkitehtuuria eri vuosikymmeniltä ympäri Suomen. Arkkitehtuurikohteiden lisäksi palveluun on koottu tasokkaita matkailupalveluja, jotka houkuttelevat paikallisen kulttuurihistorian, luontokohteiden sekä majoituspaikkojen ja lähiruoan äärelle. 

Alvar Aallon tuotannon vanavedessä kulkevat matkailureitit tarjoavat nähtävää ja koettavaa niin pääkaupunkiseudulla Helsingissä, Espoossa ja Järvenpäässä, pienen matkan päässä sijaitsevassa Lahdessa kuin pohjoista ulottuvuutta edustavalla Rovaniemelläkin. Kymijoen varren teollisuuspaikkakunnat Kotkan Sunilassa, Kouvolan Inkeroisissa ja Haminan Summassa, Ahlströmin ruukkialueet Porin Noormarkussa ja Euran Kauttualla sekä Varkauden seutu Saimaan rannalla kertovat tarinaa Aallon työskentelystä suomalaisen puunjalostusteollisuuden ja asuntosuunnittelun parissa. Mukaan matkalle on poimittu arkkitehdin varhaisimpia ja myöhäisimpiä suunnitelmia Alajärveltä ja Seinäjoelta sekä modernin arkkitehtuurin helmet Turusta ja Paimiosta. Jyväskylän lukuisten Aalto -kohteiden joukosta löytyy muun muassa arkkitehdin nimikkomuseo, joka tarjoaa sukelluksen Alvar Aallon laajaan tuotantoon ja henkilöhistoriaan pintaa syvemmältä. 

Matkojen suunnittelua helpottamaan visit.alvaraalto.fi -verkkopalvelusta löytyy myös käytännönläheistä tietoa, kuten kohteiden aukioloaikoja ja sijaintikarttoja, matka-aikatauluja sekä matkatoimistojen yhteystietoja. 

Alvar Aalto -säätiön koordinoiman verkkopalvelun sisältö on suunniteltu ja toteutettu yhteistyössä matkailualueiden asiantuntijoiden ja paikallisten palveluyrittäjien kanssa. Valtakunnallinen hanke on saanut avustusta Opetus- ja kulttuuriministeriön Kulttuurin matkailullisen tuotteistamisen hankerahastosta. Suomeksi ja englanniksi julkaistuun verkkopalveluun tuotetaan jatkossa lisää kieliversioita. 

Visit.alvaraalto.fi -verkkopalvelu julkistetaan 24.5.2018 Suomen Paviljongissa Venetsian Arkkitehtuuribiennaalissa sekä matkailuhankkeessa mukana olevilla paikkakunnilla ympäri Suomen.